Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. joulukuuta 2015

Ohjeenlukutaidot(tomuus)

Törmäsin Facebookin Neulonta-ryhmässä Sari Suvannon Langan rytmi vol. 2:seen, jossa on todella kivoja ohjeita sukkiin 7 veljestä langalle, ja vieläpä ilmaiseksi. Jotain helppoa ja nopeaa oli saatava puikoille edellisessä postauksessa mainitsemieni kirjoneulesukkien vastapainoksi. Ohjeeksi valikoitui Sulosoinnut.


"Luin" ohjeen läpi ja loin puikoille silmukat. Noniin, heti tässä meni vikaan. En sitten jaksanut purkaa aloitusta, vaan tein ohjeen "nyppyläreunuksen" tilalle kolme kerrosta ainaoikeinneuletta. Varsi valmistui nopeasti, koska sitä oli mukava neuloa ja ruutupiirroksen oppi ulkoa ensimmäisen toiston jälkeen. Sitten kantapää; laiskurina valitsin suosikkini tiimalasikantapään. Ja taas meni metsään... Ohjeen toteuttamisen kannalta olisi ollut välttämätöntä tehdä kantapää kantalapulla. Tein jalkaterän sitten yksinkertaisesti sileälläneuleella. Eipä siinä, nämä ovat nätit ihan näinkin.


Sulosoinnuttomat

Ohje: Sulosoinnut, Langanrytmi vol. 2 by Sari Suvanto, koko 37-38
Lanka: Novita 7 veljestä,  kirkas vihreä (394), n. 95g
Puikot: 3,5mm puiset

Tein sukat itselleni, koska omassa villasukkavalikoimassa ei ole monia paksuja sukkia. Ja mitä tästä opimme? Jos haluat saada aikaiseksi samanlaisen lopputuloksen kuin ohjeen kuvissa on, lue ohje ihan oikeasti läpi kokonaisuudessaan, ennen kuin edes ajattelet silmukoiden luontia. Seuraa ohjetta myös työn välivaiheissa, kuten ennen kantapään aloittamista. Nämä ohjeiksi itselleni vastaisuuden varalle..


Minut löytää myös Ravelrystä ja näiden sukkien projektiin pääsee tästä. Sukat valmistuivat kahdessa illassa jo viikko sitten, mutta kun on niin pirun pimeää, en saanut näitä kuvattua ennen viikonloppua. Toivottavasti lunta tulisi pian, saisi kivempia kuviakin! :)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


maanantai 23. marraskuuta 2015

Perussukkaa

Sain pyynnön neuloa paksut villasukat. Lähdin etsimään sopivaa lankaa lankakaupasta, mutta tyhjin käsin jouduin poistumaan, koska harmikseni kunnan ainoan (tietääkseni) lankakaupan lankavalikoimat ovat hyvin suppeat (lähinnä sesonkilankoja, monivärisiä ja Novitaa). Mieluiten ostaisin lankani niin, että voisin niitä ensin hypistellä, mutta useimmiten joudun turvautumaan verkkokauppoihin. "Peruskaupasta" löysin sitten Novitan Isoveljeä, josta en aiemmin ollut mitään neulonut. 5mm:n puikot tuntuivat hurjan suurille, joten ostin puoltakokoa pienemmät, mielessäni myös löysähkö käsialani. Kaksi iltaa ja pieneen miehen jalkaan sopivat perussukat valmistuivat.


Perussukat

Ohje: 44s , kiilakantapää (koko n. 40)
Lanka: Novita Isoveli, harmaa (043) 130g ja valkoinen (010) 20g
Puikot: 4,5mm bambut

Kuva on aivan järkyttävä, mutta kun myöhään eilen illalla valmistui ja tänään piti jo saada postiin, ei aikaa jäänyt parempien kuvien tsuumailulle. Kaiken hyvän lisäksi kuvassa näkyy kivasti koirankarvatuppoja siellä ja täällä. Kyllä meillä imuroidaan, mutta tuo toinen otus haluaa luoda karvaansa jatkuvasti, niin ei perässä pysy! Saapa nähdä meneekö paketti perille, koska Posti. Nyt jatkan ihanien kirjoneulesukkieni neulomista; nimittäin Puikkomaisterin Signora Linoja (Ravelry-linkki)! 


Toisen sukan olen saanutkin jo valmiiksi, mutta en ilman "ongelmia". Nimittäin valitsemani lanka, Kirjo-Pirkka, on osoittautunut aika kökkäreeksi, koska värien välinen paksuus langoissa on suuri! Vihreä on paksuin, sitten keltainen, musta ja valkoinen on sitten jo todella ohkaista ja hentoa. Sukka on myös omaan jalkaani nilkan kohdalta tiukka ja varsi jäi auttamattomasti liian lyhyeksi omaan kilometrikoipeeni (enkä uskaltanu neuloa pitempää vihreän langan keskenloppumisen pelossa). Ei siis mene ihan niin kuin Strömsössä, mutta loppuun asti nämä teen, koska malli on vaan niin upea!

torstai 7. elokuuta 2014

Virkkausta ja värkkäystä


Palapeittoprojektini, josta edellisessä postauksessa pulpatin, on saanut tuulta purjeisiinsa. Olen saanut viikossa paloja valmiiksi 16 kpl, eli nyt niitä on yhteensä 43. Uusimmista kylläkin puuttuu reunat, koska valkoinen lanka loppui kesken. Hsluaisin saada tämän valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta jos teen tästä päiväpeiton, tarvitsee paloja lähemmäs 200 kpl.. Haha no joo, onhan minulla sitten jo neljäsosa niistä valmiina :D


Siksak-tiskirätti
Ohje: Prinsessajuttu-blogista
Lanka: Novita Bambu, khaki (335), 30g
  Koukku: 3 mm

Olen virkannut muutakin, nimittäin tiskirättejä! Tai no, koittanut. Muitten tekemät nimittäin ovat näyttäneet omiin silmiini siistimmiltä kuin tuo minun tekele. Se on jotenkin, hmm.. lörppö! Pitäisiköhän koittaa sitten puoltakokoa pienemmällä koukulla, mutta ihmetyttää kyllä, kun tälle langalle suositellaan 3½ mm koukkua.


Paloja ja tiskirättejä virkatessa huomasin, että ranteisiini alkaa sattumaan alta aikayksikön, joten eikun verkkokauppoihin ettimään parempia koukkuja. Lankamaailman verkkokaupasta löysin KnitPro Waves koukut, jotka olivat vielä kohtuu hintaisiakin. Tilasin sitten 2,5 , 3 & 3,5 mm. Saas nähdä, helpottaako näillä yhtään. No, eipä toki sivuilta voinut lähteä ilman, että kurkkaa lankojakin. Blend Bamboo oli sopivasti alessakin, joten ostin muutaman kerän sitä mielessäni tiskirätit.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Pitkät

Huh, nyt loppui vihdoin ja viimein blogin hiljaiselo. Aloitin kesätyöt niin ei ole jaksanut oikein värkkäillä ja muutenkin on kyllä ollut vähän kuvotuksen sekaisia fiiliksiä käsitöihin tarttumista kohtaan. Mutta nyt se on ohi. Olen jo kauan halunnut tehdä itselleni ylipolven ylettyvät sukat ja ne nyt sain. Ei kovin kesäiset, mutta jaksaahan ne odotella talvea (jos minä maltan niitä olla käyttämättä).


Pitkät raitasukat
Ohje: omasta päästä, alussa 64 silmukkaa
Lanka: Novita 7 veljestä ja Regia 8-fädig, 270g
  Puikot: 3½ mm ja koukku 3 mm

Tein näihin virheitä jos monenmoisia. Aloitin omiin kinttuihin epäsopivasti liian monella silmukalla, mutta aloitin myös kaventamaan aivan liian aikaisin. Siksi varsi meinasi jäädä liian lyhyeksi, mutta hätä keinot keksii ja päätin virkata reunaan pitsiä. Pitsin ohjeena käytin yhtä Novitan sukkaohjeen pitsiä. Fiksuintahan olisi ollut aloittaa vähemmillä silmukoilla, lisätä niitä pohkeen paksuimpaan kohtaan ja sitten vasta kaventaa, mutta olenpahan nyt vähän fiksumpi, jos toiset meinaan tehdä joskus. 

Langoiksi tempaisin vain ne, mitä laatikoista löytyi ja aloin neulomaan sen enempää miettimättä. Alku näyttikin hyvälle, mutta pohkeen alapuolelle (okra, harmaa, tummanvihreä) tuli vähän epämiellyttävä väripaletti. No ei pystynyt enää purkamaan, kun langanpäät oli jo napsittu poikki, eikä tuo nyt niin silmiinpistävän rumalle näytäkkään enää.



Kih, nämä on ihanat, vaikka itse sanonkin! Olen niin tyytyväinen. Voi kun kuvaajana toiminut avokkinikin olisi hieman paremmin suoriutunut :D Kaksi langanpäätäkin vain pääteltävänä, kun päättelin ne neuloessani. Olen saanut valmiiksi myös virkatun kappaverhon, mutta siitä tulee sitten juttua viikonloppuisin mökkireissun jälkeen, kun pääsen sen ikkunaan asentamaan ja kuvaamaan.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Huhuu..!


Kipeänä kotona möllötellessä tuli virkattua tämä pöllö valmiiksi. Ei taas kyllä visio ja toteutus kohdannut niin kuin olin suunnitellut ("Monivärinen lanka varmasti sopii, kun eihän pöllöt yksivärisiä ole!!"). Juu ei. No sainpahan kuitenkin tuon iäisyyksiä lankakopassa marinoituneen langan käyttöön. Siitä olen yrittänyt värkätä lapselle nuttua, sukkaa, lapasta, mutta missään se ei ole oikein toiminut. En viitsinyt kuitenkaan roskiin heittää, kun on mielestäni niin söpön väristä, vaikka natiseekin ihan älyttömästi (100% akryyli)! Yksi 50 gramman kerä jäi vielä, ehkä siitäkin voisi jotain virkata.


Ei Pöllömpi
Lanka: Novita Veera, valkokirjava (825), 100 g
  Koukku: 3½ mm

Täytteenä vanhan tyynyn sisälmyksiä ja niitä sisään laittaessa tuo lanka teki kepposet ja venyi joistain kohdin älyttömän näköiseksi. Silmienn valkeat osat sekä nokka on virkattu 7 veikasta ja silmän ympärykset on Woolia. "Korvassa" oleva silkkinauharusetti ei ole millään kiinni, kun en tiedä miten sen fiksusti saisi. Ehkä liimaa? Nyt kun tätä katsoo (vihan työtä kohtaan hälvettyä), niin voisi kai tämän jollekkin pienelle tytölle lahjaksi antaa.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

 Pääsiäinen tuli vietettyä mökillä ja kelit oli mahtavat! Iltaisin maltoin kuitenkin neuloakkin. Piti saada nimittäin maanantaiksi valmiiksi tädilleni sukat 50-vuotislahjaksi. Olin aloittanut sukat jo edellisellä viikolla ja niistä puuttui vain terät, joten ei niiden tekemiseen kauaa mennyt.


Maariat
Ohje: Ravelry by Niina Laitinen, koko reilu 39
Lanka: Novita 7 veljestä, keltainen (268), 125 g
 Puikot: 3½ mm

Sukkien väri sattui juuri sopivasti pääsiäiseen (ei ollut suunniteltu juttu). Ohjeeseen lisäsin kaksi silmukkaa (= 49 s), enkä sen vuoksi saanut mitenkään pähkäiltyä varren joustimen silmukoita järkeväksi, joten jätin sen sitten kokonaan pois. Mallineule oli ihan kiva, sen oppi helposti muistamaan ulkoa ja myös sukat valmistuivat nopeasti.


 Tein sukkiin ristiin vahvistetun kantapään (ranskalainen / pyöreä kantapää), koska se on kaunis ja toi sukkaan lisää ilmettä joustimen puuttumisen vuoksi. Kuvasin sukat vippilankulla istuen. Mökin rannassa oli vielä jäät, mutta viikonlopun aikana ne tuntui sulavan kuin silmissä. Tulin "yllättäen" taas kipeäksi juuri kun koulun osalta viedään viimeisiä ennen kesälomaa ja kokeita on tälle ja ensiviikolle useita! Murr..


Ennen mökille lähtöä leivoin "sämpylöitä". Olin tätä ohjetta kerran aikaisemmin jo kokeillut ja hurahdin siihen sen helppouden takia täysin! Ohjeeseen tarvittavat aineet löytyvät ainakin omasta kaapistani lähes aina. Ohjeen olen joskus kirjoittanut itselleni ylös kaiketi jonkun kaurahiutalepaketin kyljestä. Jaan sen nyt teillekkin täällä:

Sämpyläruudut
n. 12 sämpylää

5 dl vettä
4 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl öljyä
6 dl vehnäjauhoja

Voiteluun muna ja päälle kaurahiutaleita
 
  • Sekoita reilusti lämpimään veteen kaurahiutaleet ja kuivahiiva
  • Lisää muut ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi
  • Kaada taikina reunalliselle uunipellille, ripottele päälle hieman jauhoja ja taputtele tasaiseksi
  • Anna taikinan kohota noin 30 min
  • Voitele taikina munalla ja ripottele päälle kaurahiutaleita
  • Leikkaa taikina neliönmuotoisiksi paloiksi (tein itse tämän toisella kerralla vasta paiston jälkeen, eikä sillä ollut mitään merkitystä)
  • Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 min kunnes pinta ruskistuu

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Meringue Pie


Aikaa on taas vierähtänyt viime päivityksestä. Syynä varmaankin laiskuus, joka johtuu opiskelujen kevään loppupuristuksesta (ts. joka viikko joku koe tai tehtävän palautus). Iski meille flunssakin. Avokki oli viime viikon lopusta kaksi päivää flunssassa ja minä tietenkin ihmettelin ja kehuskelin, kun en itse ole pitkään aikaan ollut kunnon flunssassa (normaalisti lähes kuukausittain). Ja tadaa, eikös se minuun iskenyt sitten oikein kunnolla! Nyt viikon röhisseenä ja puolikuolleena möllötellessä alkaa jo vähän olo paranemaan. Olen minä silti neulonut, koska sain ihka ensimmäisen sukkatilauksen!


Piirakkasukat
Lanka: Novita 7 veljestä, valkoinen (011), 105 g
 Puikot: 3½ mm

Olen tehnyt viime kesänä ensimmäiset piirakkasukkani ja koska silloin tykästyin malliin, oli nyt "syy" tehdä ne uudelleen, sillä toiveena oli pitsisukat. Tein näihin varsiin 7 mallikertaa ja jalkaosioon tuli 8 mallikertaa plus kärki. Nämä valmistuvat kyllä niin nopsaa (näihin meni 3 iltaa), kun koko aika on tehtävä "vielä yksi mallikerta, tai no vielä yks.. tai kaks". Näitä oli kiva neuloa ja ne on kyllä kauniit, pakko myöntää ja niistä tulee mieleen ihan marenki! (perjantaimässyt mielessään täällä) :D

Kysymys teille lukijat: Onko blogini linkkien väri liian kirkas/haalea? Meinaan, kun omia silmiä alkaa vähän kirveltämään noita katsoessa (voi kyllä syynä olla flunssakin).

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Arvonta suoritettu



Blogissani pyöri ensimmäinen arvonta 13.2.-3.3.2014 ja nyt synttäriarvonta on suoritettu. Tittididii, voiton vei Silmukan saalistus -blogin kirjoittaja Silmukan saalistaja!

" Huomasin, että olen silloin tällöin täällä vieraillut Käsityöblogit-facebookryhmän kautta, mutta nyt liityin lukijaksi, koska tämä on ihana blogi! :) "

Onnea voittajalle! :)

Seuraavan arvonnan suoritan varmaankin sitten taas 2-vuotispäivänä tai ehkäpä sitten kun 50 lukijaa tulee täyteen, saapas nähdä :) Tykkään arpoa, koska koen paljon antamisen iloa ja pidän siitä!



Tässä vielä yksi vähän aikaa jo valmiina ja käytössäkin ollut tekele, mihin olen tyytyväinen.


Palmikkokauluri
Ohje: Novita, Talvi 2013 (soveltaen)
Lanka: Novita Hile, roosa (591), vajaa 100g
 Puikot: 6 mm

Ohjeesta poiketen neuloin tämän kokonaan pelkkää palmikkoneuletta ja yhdistin sitten virkkaamalla päät yhteen. Puikot olisi saanut olla paksummat, mutta seuraava koko mitä itseltä löytyy on 10mm. Kaulurista tuli ihanan lämmin ja pehmoinen, harmi etten kerennyt sitä tänä talvena useampaan otteeseen käyttämään. Lankaa ei itse työhön kulunut ihan koko kerää, mutta lasken sen menneen tähän kokonaisuudessaan. Heitin loput (alle 10g) kerästä roskiin, kun en sitä viitsinyt säilöäkkään.

torstai 6. helmikuuta 2014

Vilukissalle lämmikettä


Omistan kaksi koiraa, joista toisen (Väinö) olenkin täällä jo esitellyt aikaisemmin. Nyt on sitten toisen vuoro. Ringa on 4-vuotias eestinajokoiranarttu, jolle ei ole suotu hitustakaan alusvillaa. Niinpä sille pitää pukea nuttua niskaan pakkasilla. Meillä oli vaan paksu toppamantteli, jota ei viittinyt pienimmille pakkasille laittaa, joten tarvittiin jotain hieman kevyempää. Löysin kivan ohjeen Novitan sivuilta ja aloitin puseron neulomisen viime lauantaina (1.2.2014) ja tänään sain langanpäät pääteltyä. Luulin tämänkin olevan yksi ikuisuusprojekti, mutta yllättin itseni saamalla sen kuudessa päivässä valmiiksi!


Koiran neulottu pusero
Ohje: Novita, Talvi 2011
Lanka: Novita 7-veljestä, terra (644), 190g
 Puikot: 4mm pyörö (60cm) ja sukkapuikot

Puserosta tuli hieman liian lyhyt, vaikka pidensinkin ohjeen M kokoa (siinä selän pituus 40cm ja Ringalla lähempänä 50cm) ja muutenkin se on aikalailla täynnä virheitä. Hermo paloi ainoastaan, kun reunuksen joustinneuletta varten piti silmukoita nostella! Hihojen kohdalla homma olisi ollut sama, mutta päätin tehdä hommasta itselle helpomman ja virkkasin aukkoon tarvittavan määrän silmukoita ja poimin siitä sitten ne. Tämä on tähän mennessä varmaan isoin työ mitä olen valmiiksi asti tehnyt ja olen siihen ihan tyytyväinen.

Harmi kun koira ei pidä kuvaamisesta. Jostain syystä se pelkää, kun sitä kameran kanssa "osoittelee". Se tuli meille noin kaksi vuotta sitten, joten emme tiedä mitä edellisessä kodissa on tapahtunut. Muutenkin neiti on arempaa sorttia, mutta parempaan suuntaan ollaan jo menossa! :)

perjantai 31. tammikuuta 2014

Olgat


 Äitini lankakätköistä löytyi kaksi vajaata kerää ihanan väristä 7 veljestä -lankaa ja sille piti keksiä kiva sukkamalli. Malliksi valikoitui Olga, koska siinä raitalanka pääsee oikeuksiinsa. Olen aikaisemminkin tehnyt yhdet Olgat, mutta koska malli on mielestäni kiva ja nopea neuloa, ei toisen parin tekeminen tökkinyt ollenkaan. Tähän pariin en jatkanut mallineuletta jalkapöydälle ja langankierrot neuloin kiertäen, koska muutoin sukka tuntui sopivan enemmänkin pipoksi. Ja tietenkin taas rakkain tiimalasikantapää!


Olga-sukat
Ohje: Tuula Jämbeck, koko 38
Lanka: Novita 7 veljestä Linnut, punatulkku (861), 115g
 Puikot: 3½ mm

Päänvaivaa aiheutti ainoastaan lanka tai siis siinä oleva solmu. Solmun jälkeen lanka nimittäin alkoi tuosta tummanharmaasta vaikka seuraavaksi olisi pitänyt tulla punainen raita. No ei siinä mitään, eiku vaa lankaa katki ja aloittamaan, mutta kun se lanka tuntui olevan kuin eri erästä! Raidat olivat eri mittaisia kuin toisessa kerässä ja kun näihin juuri yritin saada raidat kohdakkain. Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin saamaan nämä valmiiksi, mutta monta kertaa jouduin purkamaan.

En enää ikinä yritä kohdistaa raitoja! :D

perjantai 10. tammikuuta 2014

Varpaista varteen

Aloitin jo syksyllä nämä sukat, mutta jäivät epäonnistumisen vuoksi lojumaan keskeneräisinä nurkkaan. Koska en tykkää purkamisesta päätin tehdä ne loppuun, eikä niistä puuttunut kuin resorit, joten siihen ei mennyt kauaa.


Naisen perussukat
Ohje: varpaista varteen; 52s, koko 38-39
Lanka: Järbo Garn Mellanraggi must.harm.oranssi (28314) 
ja Novita Nalle oranssi, yht. 120g
 Puikot: 3 mm
 
Nämä ovat ensimmäiset (ja ehkä viimeiset) varpaista varteen neulomani sukat. Suunnilleen kaikki mikä vaan voi mennä pieleen, meni! Aloitin sukat yhtäaikaa, toisen kerän päältä ja toisen sisältä, koska halusin niistä erilaiset. No ei sitä eroa tullut oikeastaan nimeksikään. Sitten terästä tuli liian pitkä omaan jalkaani (koko 37) ja unohdin tehdä varteen lisäykset (koska ainoat omistamani lihakset löytyvät pohkeista, olisi lisäsilmukat olleet ihan paikallaan...). Halusin käyttää koko kerän näihin sukkiin ja siksi tein resorin Nallesta. Seuraavaksi olikin silmukoiden päättelyn vuoro. Ai että tuli kivan tiukka, ei mennyt edes jalkaan. Tein sitten yhden kerroksen oikeaa ja lisäsin samalla 8s, mutta silti reuna kirraa hieman.
 
Huoh, mutta jostain syystä tykkään näistä silti. Ehkä siksi kun ne on niin epäonnistuneet, ja koska edelleenkin tuo Mellanraggi on ihanan tuntuista lankaa!

torstai 19. joulukuuta 2013

Palmikkoa miehelle

Viimeinen joululahjasukkapari valmiina. Tai on ollut taas valmiina jo pitkään, mutta pääteltyä sain vasta tänään. Kuvaaminen ei taas onnistunut. Otin ehke sata kuvaa, mutta ainoa mikä ei ollut niin tärähtänyt on alla oleva ja siinä tietenkin leikkaa sukan kärki pois! :D


Miehen palmikkosukat
Ohje: Novita Syksy 2010, koko 42
Lanka: Novita 7 Veljestä Nostalgia (083), 170g
 Puikot: 3,5 mm

En halunnut tehdä mitään perussukkia joululahjoiksi, mutta erilaisia miesten sukkamalleja on hyvin vähän. Törmäsin tuohon ihanaan Nostalgia-lankaan ja ajattelin, että siitä voisi tehdä ihan perussukatkin, kun lanka on kerta niin hienoa. No en kuitenkaan tykännyt niistäkään, joten purin ja löysin miesten palmikkosukkien mallin Novitan sivuilta pitkän netissä palloilun ja selailun jälkeen. Malllin palmikko ei ole mielestäni ollenkaan naisellinen vaan miehekäs. Olenkin hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

torstai 21. marraskuuta 2013

Pastellia

Sain kuin sainkin vihdoin pääteltyä kohta jo viikon valmiina olleet sukat. Mikä siinä on kun se päättely tökkii, vaikka ei kahden langan päättelyyn nyt kovin paljoo aikaa tuhraannu? Ja sitten pitää olla niin malttamaton, ettei viitsi odottaa parempaa kuvausvaloa (luonnonvaloa), vaan raahaa uuden koiranpedin vessan lattialle ja napsii laadussaan törkeyden rajan ylittäviä kuvia.


Pikkuneidin sukat
Ohje: perussukat nirkkoreunalla, koko 26
Lanka: Novita 7 Veljestä Raita, kirjava pastelli (825), 75g
Puikot: 3,5 mm
 
Kuvassa näyttää, kuin tuo alempi sukka olisi ainakin kaksi kokoa suurempi kuin ylempi. Se on oikeasti hieman löysemmällä käsialalla vahingossa valmistunut, mutta ero ei oikeasti ole noin suuri. Minulla ei ollut tätä lankaa kuin yksi kerä (langan tyyriyden vuoksi), joten oli pakko ne tehdä eriaikaan. Ja vielä kipeänä. Minusta ero ei ole kumminkaan niin suuri, etten näitä voisi eteenpäin laittaa. 


Tässä kuvassa on molemmat pikkuneitien sukat ja ne menevät samaan perheeseen 4- ja 2-vuotiaille tytöille joululahjoiksi. Toivottavasti lämmittävät mieltä ja pienen pieni varpaita.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Postia SNY:ltä

 Kävelin äsken PostiPaten auton perästä postilaatikolle, josta löytyi läpilitimärkä kirjekuori. Ihmettelin, että missä vaiheessa se on kerenny kastua, kun meiän laatikko kumminkin on kuiva. No, täällä ei tunnu muutenkaan posti pelaavan, joten en sitä sitten sen enempää jäänyt ihmettelemään. Kirje oli SNYltäni.


 Kyseessä siis marraskuun paketti, joka sisälsi:
  • sydämen muotoinen Hot Pack
  • Läkerol pastilleja
  • kuusi pussia Kool-Aid -mehujauhetta
  • sekä kortti
Olen pitkään suunnitellut ostavani noita Kool-Aideja, jotta pääsen kokeilemaan langan värjäystä. Migreeniä potevana olen kuitenkin harkinnut ja harkinnut, koska näistä lähtevä haju on kuulemma migreenittömällekkin päänsärkyä aiheuttava. Enköhän kuitenkin uskalla koittaa kun kotoa löytyy nyt myös tähän tarkoitukseen sopivaa valkoista 7 veikkaa kaksi kerää. Kiitos SNYlle paketista.

En löytänyt eilen jostain syystä intoa neuloa keskeneräisiä sukkia loppuun, mutta teki kuitenkin mieli jotain käsillä väsätä. Otin sitten virkkuukoukun käteen ja virkkasin ja virkkasin..


Lasinaluset
Ohje: idea Prinsessajuttu-blogista
Lanka: v.pun. Rowan Purelife Organic Cotton Naturally Dyed,
ruskea Novita Tennessee
Koukku: 3,5 mm

Virkkasin molemman värisiä lasinalusia kuusi kappaletta ja ne lähtevät pukinkonttiin. Oli mieltä keventävää pitkästä aikaa virkata! Ja lopputulemistakin tuli mielestäni nättejä. Ensin oli siis tarkoitus virkata vain nuo vaaleanpunaiset, mutta innoistuin ja virkkasin myös toisella langalla. Mielestäni minulla piti olla vielä yksi kerä valkoista Novita Miamia, mutta en löytänyt sitä mistään. Ilta olisi saattanut venyä hiukan liian pitkäksi, jos sen olisin löytänyt, koska siitäkinhän olisi toki pitänyt lappuset virkata.


Mietin vielä, että pitäisikö nämä tärkätä jollain. Varsinkin nuo vaaleanpunaiset on vähän lötköjä, tosin mitäpä se haittaa. Olen saanut valmiiksi myös yhdet villasukat, mutta ne odottelevat vielä päättelyä, joten niistä varmaankin seuraavassa postauksessa.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Karamelliä

Jonkin aikaa sitten sanoin, että kaikki joululahjasukat olisi valmiina tai ainakin aloitettuna. Mutta keksinpä sitten neuloa niitä vieläkin lisää. Mielessä oli söpöt sukat pienille siskoksille, ja kun edellisessä postauksessa esittelemäni värikkäät 7 veljestä langat osuivat tielleni, oli aivan mahdotonta olla neulomatta niitä! Koska pikkuneideillä ei kovin suuret jalat ole, ei niiden sukkien neulominenkaan suuri homma ole. Nyt sain valmiiksi toisen parin.


Pikkuneidin sukat
Ohje: perussukat nirkkoreunalla, koko 22
Lanka: Novita 7 Veljestä Polkka, karamelli (806), 52g
Puikot: 3,5 mm

Tuo lanka on niin ihanan väristä, että en halunnut ruveta kikkailemaan sukkaan mitään ylimääräistä, pitsiä tai palmikkoa. Halusin niihin kuitenkin jonkun tyttömäisen jujun, joten tuo nirkkoreunus sopi kuin nenä päähän. Tarkoituksella en aloittanut lankaa samasta kohtaa väriraporttia ja sekin tuo näihin lisähauskuutta. Sukat ei ensisilmäyksellä näytä parilta, mutta ovat sitä kumminkin. Langan väriraportti muutenkin oli yllättävän pitkä, joten säästin myös hieman lankaa. Sukista tuli mielestäni supersöpöt!


Tein sukkiin vahvistetun kantapään pitkästä aikaa ja poimin kantalapun reunasta silmukat eritavalla kuin aiemmin. Poimimani silmukka ei ollut se kerroksen alussa nostettu silmukka vaan vähän "syvemmältä" joku kieppi (en osaa selittää! :D). Sukkaan jäi pienet reiät, mutta ne eivät edes näy ellei tunge nenäänsä sukkaan kiinni, kuten kuvasta huomaa. Tähänkin edistykseen olen hyvin tyytyväinen ja vahvistetun kantapään kammo on vähän lieventynyt.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Väriä syksyyn


Harmaa, pimeä ja ankea syksy sai minut ostamaan tämän kasan ihania värikkäitä lankoja. Tykkään kyllä muutenkin kirkkaista väreistä ja värikkäistä langoista. Ensimmäistä kertaa raaskin ostaa Steppiä, kun väritkin oli noin houkuttelevat. 7 veljestä Raita on päässyt jo puikoille pikkutytön sukkien muodossa. Nyt ei kyllä mahdu minnekkään enää yhen yhtä kerää lankaa! Koitan siis olla ostamatta, mutta se tuskin onnistuu..

Sain mä sitä lankavarastoa hieman kulutettuakin. Eilen valmistui pitsisukat (taas! mutta kun ne on niin kauniita!).


Naisen pitsisukat
Ohje: Novita, koko 38
Lanka: Novita 7 veljestä lila/viin.pun. (577), 105g
Puikot: 3,5 mm

Ohjetta (tietenkin) muokaten tein tiimalasikantapään, jätin reunapitsin pois, neuloin useamman mallineulekerran varteen ja jätin varren joustimen pois ennen kantapäätä (mutta en tarkoituksella, en vaan malttanut ohjetta lukea). Sukista tuli kivat ja ne oli nopea neuloa. Ainut, että minun piti nostaa oikean puoleinen langankierto aina seuraavalla kerroksella, koska muuten reiästä olisi tullut aivan liian suuri. En tiedä mistä tämä taas johtu, mutta ei tuo kauheasti neulomista vaikeuttanut.


Vieläkin tuota purppuraa lankaa jäi jäljelle vaikka olen neulonut niistä nämä sukat ja sitten lapsen lapaset ja toiset naisen sukat! Tosin ei niistä keristä enää sukkia tai muuta suurempaa saa, joten käytän ne tuohon "Paju"-peittoprojektiin.

torstai 7. marraskuuta 2013

Kerttu

Sain jotain valmiiksi (oho!). Taas sukat, mutta mallinan Kerttu, joka on pitänyt jo pitkän aikaa sitten saada puikoille. Lankana näissä edellisessä postauksessa murinaa vastaanottanut kerä. Kamerakin otti äsken vastaan paljon kirosanoja, kun yritin siirtää kuvia siitä koneelle. Se vain mölisi jotain tulostusjonoon siirtämisestä, vaikka tein kuten aiemminkin, kun sitä yhdistin tietokoneeseen. Mutta lopulta sain kuvat siirrettya irrottamalla muistikortin ja tökkäämällä sen koneeseen.

 

Kerttu
Ohje: Ulla, by Uhoava gnu, koko 38
Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen,105g
Puikot: 3,5 mm

Aina on jollain tapaa oltava vastarannan kiiski ja poiketa ohjeesta. Tällä kertaa korvasin kohdan "nosta 1 s neulomatta, neulo 2 o yht, vedä nostettu s neulotun yli" kavennuksella, jossa keskimmäinen silmukka jää päälimmäiseksi. Eli "siirrä 1. ja 2. s oikein neulomatta oik puikolle, neulo 3. s, nosta molemmat s:t neulotun s yli".


Tykkäsin taas tästäkin mallista todella paljon. Se oli helppo ja nopea tehdä ja tulevaisuudessa varmasti monta Kerttua tulen neulomaan. Tänään tuli muuten postissa Novitalle tekemäni reklamaation tulos; kaksi kerää valkoista 7 veljestä lankaa.

Ja kuvat on taas mitä on. Jospa miettisin seuraavan kerran omissa jaloissa pitsisukkia kuvatessa vaihtaa sukkia vaikkapa joihinkin neutraalimman värisiin :D

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Marraskuu alkaa murinalla

Nyt seuraa avautuminen. Murrr, tosiaan.. Tähän mennessä itse olen ollu tyytyväinen Novitan lankoihin, vaikka moni vihaakin niitä jostain syystä. Pari päivää sitten kyllä leikkas kiinni. Aloitin neulomaan Kerttu-sukkia valkoisesta 7 veljestä langasta, kunnes keskellä kerää tuli vastaan solmu. Ei siinä mitään, niihin olen tottunut ja ne olen Novitan langoissa hyväksynyt, kun niiden esiintymisestä vyötteessäkin kerta mainitaan. Mutta ei ongelma siihen jäänyt vaan lanka jatkui solmun jälkeen jonkun aikaa normaalina, kunnes vastaan tuli kuvassa näkyvä, monta metriä pitkä ohut ja kova osuus! 


Laitoin asiasta viestiä Novitalle, huokaisin, leikkasin pätkän pois ja jatkoin neulomista. Kuitenkin koko loppu kerä oli sitten yhtä "maanantaikappaletta", paksuuden vaihteluita älyttömästi. Ärsyynnyin ja jatkoin vain neulomista, sukat ovat kohta valmiit, eikä niissä näy se paksuuden vaihtelu yhtään, kun se ei ollut niin selvää kuin kuvassa olevassa kohdassa. Kerässä oli myös yksi säie laitettu solmuun o_O. Enköhän silti jatkossakin tule ostamaan Novitan lankoja, kun ne on kuitenkin sen verta edullisia, että opiskelijabudjetillakin on välillä varaa ostaa kerä jos toinenkin.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Replica-lapaset

Sain sunnuntaina valmiiksi lapsen lapaset, joista edellisessä postaksessa kirjoitin. Nimesin ne Replicoiksi. Kun tuo minun kirjoneuleeni kaipaa todella paljon harjoitusta, oli nämä siihenkin tarkoitukseen hyvä työ. Kirjoneuleosuus on näissä yksinkertainen, mutta silti nätti ja opettavainen. Kirjoitan tähän postaukseen myös oman ohjeeni lapasiin itselleni muistiin. Jos haluat ohjettani hyödyntää, saat sen tehdä, mutta ohje on todellakin ensimmäinen itse kirjoittamani, joten se voi sisältää paljon sekavuuksia.


Replica
Ohje: oma (postauksen lopussa)
Lanka: Novita 7 veljestä lila/viin.pun. (577) ja valkoinen, yht. 65g
Puikot: 3 mm

Näistä tuli mallikappaleita pienemmät, mutta se ei haittaa, koska menevät 2-vuotiaalle tytölle, jolle varmasti mahtuvat varmaan vielä pitkäänkin. Alkuperäisistä mittasin tiheydeksi 22s / 10cm, mutta ovat toki olleet paljon käytössä. Kuitenkin niiden tiheyttä paremmin vastaavat lapaset saisi varmaankin noin 7 veljestä paksuisesta langasta 3,5 mm puikoilla.

Tykkään näistä todella! Eivätkä varmasti jää viimeiseksi pariksi. Seuraavaksi teen näistä isomman version, eli 3,5mm puikoilla. Mielestäni tällaiset tumput voisi pukea pienelle pojallekkin, mutta tietysti esim. sinisinä ja värivaihtoehdothan näihin ovat rajattomat. Päässä jo vilisee jos jonkin moista väriyhdistelmää.


Ohje: Replica - lapsen neulotut lapaset

Lanka: esimerkiksi Novita 7 veljestä
Puikot: 3-3,5mm
Tiheys: mallilapasissa 22s / 10cm

Valmiin lapasen mitat (3mm puikoilla):
Koko kämmenosan pituus n. 11,5cm
Leveys 6,5cm
Peukalon juuresta kärkeen n. 8cm

Varsi
Luo 48 s kuviovärillä ja neulo suljettuna neuleena kaksi kerrosta nurjaa. Vaihda pohjaväriin ja neulo kolme kerrosta sileää. Aloita sitten Ruutupiirros 1. Kun olet neulot ruutupiirroksen 19 kerrosta, neulo pohjavärillä 2 krs sileää. Neulo sitten *2 o, 2 o yht* koko kerros (= 36s). 

Vaihda kuvioväriin ja tee nyörille reiät:
1. & 2. krs: sileää
3. krs: *1 o 2 o yht, lk* koko kerros
4. & 5. krs:  sileää. 

Kämmen
Neulo päävärillä kaksi kerrosta oikein ja kavenna sauraavalla kerroksella neljä silmukkaa tasavälein (= 32s). Aloita sitten Ruutupiirros 2 ja neulo sen mukaan 9 kerrosta. Jätä seuraavalla kerroksella III. puikon 6 viimeistä silmukkaa (oikea lapanen) TAI IV. puikon 6 ensimmäistä silmukkaa (vasen lapanen) odottamaan apulangalle (tai tee kuten Käspaikassa on neuvottu).

Jatka Ruutupiirros 2 mukaan. Kun olet neulonut ruutupiirroksen kerroksia yhteensä 28 krs, tee kärkikavennukset joka kerros: I. & III. p:lla 1 o, ylivetokavennus, 6 o ja II. & IV. p:lla 6 o, 2 o yht, 1 o. Kun jokaisella puikolla on jäljellä 4s; yvk, yvk, 2 o yht, 2 o yht, yvk, yvk, 2 o yht, 2 o yht. Päättele silmukat.

Peukalo
Poimi peukalon ala- ja yläreunoista 6s sekä väleistä 1s (= 14s). Neulo kaksi kerrosta oikein ja kavenna seuraavalla kerroksella välien silmukat pois. Jaa silmukat kolmelle puikolle ja neulo sielää 7 krs. Kavenna seuraavalla kerroksella 2 o yht koko krs ja päättele silmukat.

Nyörit
Tee kuten haluat, esimerkiksi virkkaa kaksinkertaisella kuviovärin langalla n. 100 ketjusilmukkaa.

(HUOM! Jos olet nähnyt samanlaisten lapasen ohjeen jossain muualla ja sitä koskee tekijänoikeudet, ilmoitathan minulle, etten riko niitä!)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

...kuin sieniä sateella


Sukkia syntyy kuin sieniä sateella kun neulemojo on palannut hullunlailla heinäkuisen katoamisensa jälkeen. Taas on yksi joululahjasukkapari valmiina. Nämä lähtevät mummolleni.


Naisen villasukat
Ohje: Novita 7 veljestä -lehdestä malli nro 27, koko n. 38
Lanka: Novita 7 veljestä lila/viin.pun. (577) ja Raita (860), yht. 105g
Puikot: 3,5 mm

Ohjeessa oli käytetty tuon lilan/viininpunaisen langan sijasta tummanharmaata, mutta mielestäni niistä olisi tullut liian synkät sukat mummolleni. Tiimalasikantapään jälkeen jalkapöyän puikoilla oli 13s/puikko ja pohjan puikoilla 12s/puikko, jotta turvonneetkin jalat näihin mahtuisivat. Kavensin silmukat 48:aan noin puolivälissä terää.

Lahjasukkien takia olen kärsinyt välillä syvästäkin paniikista. Nimittäin naisten sukat kooltaan 37-38 onnistuvat mallaamalla omiin jalkoihini sukkia, mutta entäs miesten sukat sitten? Kun avokillakin on minimiehenjalat.


Kummalla tyylillä mittaatte itse sukan pohjan pituuden? Mallisukassa on siis tiimalasikantapää ja ekan kuvan mittaustyylillä saan pohjan mitaksi 30cm ja toisen kuvan tyylillä taas 28cm O_O Ja näistä pitäisi saada sopivat 43-44 jalkaan. Liian pienet vai isot? Noista ylemmistä sukista kun mittasin pohjan tuolla 2. tyylillä sain 25cm, joka Novitan sukkataulukon mukaan on 38 koon oikea mitta. Mutta iskin tämän mallisukan avokkini 41 jalkaan, johon oikea mitta varmaan olisi 27cm, oli nämä ihan älyttömän isot. Lahjaa antaessa kädet kyynerpäitä myöten ristiin, että ovat sopivat vai? :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...