Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. helmikuuta 2014

Vilukissalle lämmikettä


Omistan kaksi koiraa, joista toisen (Väinö) olenkin täällä jo esitellyt aikaisemmin. Nyt on sitten toisen vuoro. Ringa on 4-vuotias eestinajokoiranarttu, jolle ei ole suotu hitustakaan alusvillaa. Niinpä sille pitää pukea nuttua niskaan pakkasilla. Meillä oli vaan paksu toppamantteli, jota ei viittinyt pienimmille pakkasille laittaa, joten tarvittiin jotain hieman kevyempää. Löysin kivan ohjeen Novitan sivuilta ja aloitin puseron neulomisen viime lauantaina (1.2.2014) ja tänään sain langanpäät pääteltyä. Luulin tämänkin olevan yksi ikuisuusprojekti, mutta yllättin itseni saamalla sen kuudessa päivässä valmiiksi!


Koiran neulottu pusero
Ohje: Novita, Talvi 2011
Lanka: Novita 7-veljestä, terra (644), 190g
 Puikot: 4mm pyörö (60cm) ja sukkapuikot

Puserosta tuli hieman liian lyhyt, vaikka pidensinkin ohjeen M kokoa (siinä selän pituus 40cm ja Ringalla lähempänä 50cm) ja muutenkin se on aikalailla täynnä virheitä. Hermo paloi ainoastaan, kun reunuksen joustinneuletta varten piti silmukoita nostella! Hihojen kohdalla homma olisi ollut sama, mutta päätin tehdä hommasta itselle helpomman ja virkkasin aukkoon tarvittavan määrän silmukoita ja poimin siitä sitten ne. Tämä on tähän mennessä varmaan isoin työ mitä olen valmiiksi asti tehnyt ja olen siihen ihan tyytyväinen.

Harmi kun koira ei pidä kuvaamisesta. Jostain syystä se pelkää, kun sitä kameran kanssa "osoittelee". Se tuli meille noin kaksi vuotta sitten, joten emme tiedä mitä edellisessä kodissa on tapahtunut. Muutenkin neiti on arempaa sorttia, mutta parempaan suuntaan ollaan jo menossa! :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kalastajan verkot


 
Alko eilen hermostuttamaan, kun en ole taas vähään aikaan mitään saanut aikaiseksi neulomisen saralla niin päätin sitten päätellä yhdet, jo monta viikkoa valmiina olleet sukat.


Fischernetze
Lanka: Novita Nalle, oranssi
Puikot: nro 3 bambut

Näitä oli kiva neuloa ja ne valmistuivat yllättävän nopeasti, vaikka kuvio vaikuttaakin ensisilmäyksellä monimutkaiselle ja aikaa vievälle! Niistä tuli ihan nätitkin, vaikka ohjetta muutin niin, että kuvioiden väliin tein vain yhden nurjan silmukan. Ohuemmalla langalla tehtynä ei tarvitsisi kuvioita laittaa niin suppuun, jolloin malli voisi toimia vieläkin paremmin.

Nämä lähtevät pukinkonttiin, mutta kuten kuvista saattaa päätellä, joudun tekemään niille taikoja noiden koiran karvojen takia. Auttaisiko höyryttäminen? Vai pitääkö ihan oikeasti nyppiä joka ikinen karva käsin, niin kuin olen tähänkin asti tehnyt :D Toinen syyllinen ylimääräisiin "villa"haituviin esittäytyy:

V <3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...