Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiselle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiselle. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. joulukuuta 2015

Ohjeenlukutaidot(tomuus)

Törmäsin Facebookin Neulonta-ryhmässä Sari Suvannon Langan rytmi vol. 2:seen, jossa on todella kivoja ohjeita sukkiin 7 veljestä langalle, ja vieläpä ilmaiseksi. Jotain helppoa ja nopeaa oli saatava puikoille edellisessä postauksessa mainitsemieni kirjoneulesukkien vastapainoksi. Ohjeeksi valikoitui Sulosoinnut.


"Luin" ohjeen läpi ja loin puikoille silmukat. Noniin, heti tässä meni vikaan. En sitten jaksanut purkaa aloitusta, vaan tein ohjeen "nyppyläreunuksen" tilalle kolme kerrosta ainaoikeinneuletta. Varsi valmistui nopeasti, koska sitä oli mukava neuloa ja ruutupiirroksen oppi ulkoa ensimmäisen toiston jälkeen. Sitten kantapää; laiskurina valitsin suosikkini tiimalasikantapään. Ja taas meni metsään... Ohjeen toteuttamisen kannalta olisi ollut välttämätöntä tehdä kantapää kantalapulla. Tein jalkaterän sitten yksinkertaisesti sileälläneuleella. Eipä siinä, nämä ovat nätit ihan näinkin.


Sulosoinnuttomat

Ohje: Sulosoinnut, Langanrytmi vol. 2 by Sari Suvanto, koko 37-38
Lanka: Novita 7 veljestä,  kirkas vihreä (394), n. 95g
Puikot: 3,5mm puiset

Tein sukat itselleni, koska omassa villasukkavalikoimassa ei ole monia paksuja sukkia. Ja mitä tästä opimme? Jos haluat saada aikaiseksi samanlaisen lopputuloksen kuin ohjeen kuvissa on, lue ohje ihan oikeasti läpi kokonaisuudessaan, ennen kuin edes ajattelet silmukoiden luontia. Seuraa ohjetta myös työn välivaiheissa, kuten ennen kantapään aloittamista. Nämä ohjeiksi itselleni vastaisuuden varalle..


Minut löytää myös Ravelrystä ja näiden sukkien projektiin pääsee tästä. Sukat valmistuivat kahdessa illassa jo viikko sitten, mutta kun on niin pirun pimeää, en saanut näitä kuvattua ennen viikonloppua. Toivottavasti lunta tulisi pian, saisi kivempia kuviakin! :)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pitkästä aikaa

Huh, siitä on melkeen vuosi kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Enpä minä ole oikeastaan mitään valmiiksi saanutkaan. Neulomis- ja virkkausinnostus on ollut tipotiessään jo pitkän aikaan. Välillä aloittelen töitä, mutta oikeastaan mitään en valmiiksi asti saa. Jouluksi neuloin kahdet sukat lahjaksi, mutta en muistanut kuvata. Toukokuussa kuitenkin innostuin ja sain yhden sukkaparin valmiiksi!


Sirkus Apinat
Ohje: Monkey by Cookie A. (koko 37-38)
Lanka: Austermann Step, Color Blocking (183), 70g
  Puikot: 2½ mm

Langan väritystä voisi kuvailla pellenoksennukseksi, mutta ihan nättiä se on. Steppi lankana on mukavaa neulottavaa ja sukatkin tuntuvat kivoille jalassa. Tein näihin oman lempparikantapääni eli tiimalasikantapään ja näistä tuli sitten aika tiukat vetää jalkaan. Olen aiemminkin tehnyt yhdet Monkeyt, jotka on kyllä kivemmat kuin nämä, mutta koirarukka söi toisen sukan kantapäähän reiän!


Toivotaan, että neulomisinnostus pääsis taas valloilleen!
Hauskaa kesää kaikille!

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Pitkät

Huh, nyt loppui vihdoin ja viimein blogin hiljaiselo. Aloitin kesätyöt niin ei ole jaksanut oikein värkkäillä ja muutenkin on kyllä ollut vähän kuvotuksen sekaisia fiiliksiä käsitöihin tarttumista kohtaan. Mutta nyt se on ohi. Olen jo kauan halunnut tehdä itselleni ylipolven ylettyvät sukat ja ne nyt sain. Ei kovin kesäiset, mutta jaksaahan ne odotella talvea (jos minä maltan niitä olla käyttämättä).


Pitkät raitasukat
Ohje: omasta päästä, alussa 64 silmukkaa
Lanka: Novita 7 veljestä ja Regia 8-fädig, 270g
  Puikot: 3½ mm ja koukku 3 mm

Tein näihin virheitä jos monenmoisia. Aloitin omiin kinttuihin epäsopivasti liian monella silmukalla, mutta aloitin myös kaventamaan aivan liian aikaisin. Siksi varsi meinasi jäädä liian lyhyeksi, mutta hätä keinot keksii ja päätin virkata reunaan pitsiä. Pitsin ohjeena käytin yhtä Novitan sukkaohjeen pitsiä. Fiksuintahan olisi ollut aloittaa vähemmillä silmukoilla, lisätä niitä pohkeen paksuimpaan kohtaan ja sitten vasta kaventaa, mutta olenpahan nyt vähän fiksumpi, jos toiset meinaan tehdä joskus. 

Langoiksi tempaisin vain ne, mitä laatikoista löytyi ja aloin neulomaan sen enempää miettimättä. Alku näyttikin hyvälle, mutta pohkeen alapuolelle (okra, harmaa, tummanvihreä) tuli vähän epämiellyttävä väripaletti. No ei pystynyt enää purkamaan, kun langanpäät oli jo napsittu poikki, eikä tuo nyt niin silmiinpistävän rumalle näytäkkään enää.



Kih, nämä on ihanat, vaikka itse sanonkin! Olen niin tyytyväinen. Voi kun kuvaajana toiminut avokkinikin olisi hieman paremmin suoriutunut :D Kaksi langanpäätäkin vain pääteltävänä, kun päättelin ne neuloessani. Olen saanut valmiiksi myös virkatun kappaverhon, mutta siitä tulee sitten juttua viikonloppuisin mökkireissun jälkeen, kun pääsen sen ikkunaan asentamaan ja kuvaamaan.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

 Pääsiäinen tuli vietettyä mökillä ja kelit oli mahtavat! Iltaisin maltoin kuitenkin neuloakkin. Piti saada nimittäin maanantaiksi valmiiksi tädilleni sukat 50-vuotislahjaksi. Olin aloittanut sukat jo edellisellä viikolla ja niistä puuttui vain terät, joten ei niiden tekemiseen kauaa mennyt.


Maariat
Ohje: Ravelry by Niina Laitinen, koko reilu 39
Lanka: Novita 7 veljestä, keltainen (268), 125 g
 Puikot: 3½ mm

Sukkien väri sattui juuri sopivasti pääsiäiseen (ei ollut suunniteltu juttu). Ohjeeseen lisäsin kaksi silmukkaa (= 49 s), enkä sen vuoksi saanut mitenkään pähkäiltyä varren joustimen silmukoita järkeväksi, joten jätin sen sitten kokonaan pois. Mallineule oli ihan kiva, sen oppi helposti muistamaan ulkoa ja myös sukat valmistuivat nopeasti.


 Tein sukkiin ristiin vahvistetun kantapään (ranskalainen / pyöreä kantapää), koska se on kaunis ja toi sukkaan lisää ilmettä joustimen puuttumisen vuoksi. Kuvasin sukat vippilankulla istuen. Mökin rannassa oli vielä jäät, mutta viikonlopun aikana ne tuntui sulavan kuin silmissä. Tulin "yllättäen" taas kipeäksi juuri kun koulun osalta viedään viimeisiä ennen kesälomaa ja kokeita on tälle ja ensiviikolle useita! Murr..


Ennen mökille lähtöä leivoin "sämpylöitä". Olin tätä ohjetta kerran aikaisemmin jo kokeillut ja hurahdin siihen sen helppouden takia täysin! Ohjeeseen tarvittavat aineet löytyvät ainakin omasta kaapistani lähes aina. Ohjeen olen joskus kirjoittanut itselleni ylös kaiketi jonkun kaurahiutalepaketin kyljestä. Jaan sen nyt teillekkin täällä:

Sämpyläruudut
n. 12 sämpylää

5 dl vettä
4 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl öljyä
6 dl vehnäjauhoja

Voiteluun muna ja päälle kaurahiutaleita
 
  • Sekoita reilusti lämpimään veteen kaurahiutaleet ja kuivahiiva
  • Lisää muut ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi
  • Kaada taikina reunalliselle uunipellille, ripottele päälle hieman jauhoja ja taputtele tasaiseksi
  • Anna taikinan kohota noin 30 min
  • Voitele taikina munalla ja ripottele päälle kaurahiutaleita
  • Leikkaa taikina neliönmuotoisiksi paloiksi (tein itse tämän toisella kerralla vasta paiston jälkeen, eikä sillä ollut mitään merkitystä)
  • Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 min kunnes pinta ruskistuu

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Meringue Pie


Aikaa on taas vierähtänyt viime päivityksestä. Syynä varmaankin laiskuus, joka johtuu opiskelujen kevään loppupuristuksesta (ts. joka viikko joku koe tai tehtävän palautus). Iski meille flunssakin. Avokki oli viime viikon lopusta kaksi päivää flunssassa ja minä tietenkin ihmettelin ja kehuskelin, kun en itse ole pitkään aikaan ollut kunnon flunssassa (normaalisti lähes kuukausittain). Ja tadaa, eikös se minuun iskenyt sitten oikein kunnolla! Nyt viikon röhisseenä ja puolikuolleena möllötellessä alkaa jo vähän olo paranemaan. Olen minä silti neulonut, koska sain ihka ensimmäisen sukkatilauksen!


Piirakkasukat
Lanka: Novita 7 veljestä, valkoinen (011), 105 g
 Puikot: 3½ mm

Olen tehnyt viime kesänä ensimmäiset piirakkasukkani ja koska silloin tykästyin malliin, oli nyt "syy" tehdä ne uudelleen, sillä toiveena oli pitsisukat. Tein näihin varsiin 7 mallikertaa ja jalkaosioon tuli 8 mallikertaa plus kärki. Nämä valmistuvat kyllä niin nopsaa (näihin meni 3 iltaa), kun koko aika on tehtävä "vielä yksi mallikerta, tai no vielä yks.. tai kaks". Näitä oli kiva neuloa ja ne on kyllä kauniit, pakko myöntää ja niistä tulee mieleen ihan marenki! (perjantaimässyt mielessään täällä) :D

Kysymys teille lukijat: Onko blogini linkkien väri liian kirkas/haalea? Meinaan, kun omia silmiä alkaa vähän kirveltämään noita katsoessa (voi kyllä syynä olla flunssakin).

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pointelle


Sain kuin sainkin nämä sukat vihdoin valmiiksi, vaikka sormenpäistä "veri lentikin", kun ei ole tottunut niin ohuilla puikoilla neulomaan. Yksi puinen puikko hajosi taas päästään, mutta neuloin sillä ehjällä päällä sitten. Kymmennen puikkoa, kahdet sukat ja jo kaksi hajallista puikkoa.. Hmm.. Mutta metalliset puikot sitten taas taipuisi ja tuntuu, että bambuiset hajoaisi miljoniin osiin.


Pointelle
Lanka: Regia 4-fädig, harmaa (01968), 90 g
 Puikot: 2 mm koivu

Malli on kyllä todella nätti, tykkään! Tein ohjeesta koon L, koska nämä eivät jää itselle. Neuloin jalkapöydän kuitenkin ohjeesta poiketen 70 silmukalla 72 silmukan sijaan. Näistä piti tulla ainakin 39, mutta sain ne näyttämään omissa jaloissani 37 koon sukille. Testasin sitten näitä vielä avokin Mikki Hiiri -jalkoihin, ja kyllä ne menee vielä 40 koon jalkoihinkin. Vasemmalle kallistuvia kavennuksia en saanut taaskaan nätiksi ja jalkapohjaa ei passaa kuvailla! On nimittäin ohuella langalla tuo oma käsiala vielä vähä sieltä tänne päin.. Mutta loppujen lopuksi olen näihin tyytyväinen ja eikun seuraavat Cookiet puikoille! :)

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Arvonta suoritettu



Blogissani pyöri ensimmäinen arvonta 13.2.-3.3.2014 ja nyt synttäriarvonta on suoritettu. Tittididii, voiton vei Silmukan saalistus -blogin kirjoittaja Silmukan saalistaja!

" Huomasin, että olen silloin tällöin täällä vieraillut Käsityöblogit-facebookryhmän kautta, mutta nyt liityin lukijaksi, koska tämä on ihana blogi! :) "

Onnea voittajalle! :)

Seuraavan arvonnan suoritan varmaankin sitten taas 2-vuotispäivänä tai ehkäpä sitten kun 50 lukijaa tulee täyteen, saapas nähdä :) Tykkään arpoa, koska koen paljon antamisen iloa ja pidän siitä!



Tässä vielä yksi vähän aikaa jo valmiina ja käytössäkin ollut tekele, mihin olen tyytyväinen.


Palmikkokauluri
Ohje: Novita, Talvi 2013 (soveltaen)
Lanka: Novita Hile, roosa (591), vajaa 100g
 Puikot: 6 mm

Ohjeesta poiketen neuloin tämän kokonaan pelkkää palmikkoneuletta ja yhdistin sitten virkkaamalla päät yhteen. Puikot olisi saanut olla paksummat, mutta seuraava koko mitä itseltä löytyy on 10mm. Kaulurista tuli ihanan lämmin ja pehmoinen, harmi etten kerennyt sitä tänä talvena useampaan otteeseen käyttämään. Lankaa ei itse työhön kulunut ihan koko kerää, mutta lasken sen menneen tähän kokonaisuudessaan. Heitin loput (alle 10g) kerästä roskiin, kun en sitä viitsinyt säilöäkkään.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ekat Cookiet


Nyt on ollu niin paljo koulukiireitä/-stressiä ja viime viikko olikin sitten vihdoin hiihtolomaviikko, niin ei ole kerennyt tai oikeastaan jaksanut päivitellä blogia. Nämä sukat valmistuivat jo pari viikkoa sitten. Kuvat eivät taas loista onnistumista, tuntui, että nuo värit oli minun säälittävälle kameralle haasteellisia.


Monkey
Lanka: Regia 4-fädig Fluormania Color, Flower (7187), 75g
 Puikot: 2 mm koivu

Nämä ovat siis ensimmäiset Cookie A.:n mallilla neulomani sukat. Sain joululahjaksi Sukkia. Rakkaudella. -kirjan ja kauppaan oli lähdettävä ostamaan ohuita puikkoja ja sopivaa lankaa. Käteen tarttui pitkään kuolaamani Fluormania-kerä ja se tuntui sopivan tähän simppeliin Monkey-malliin hyvin. Sukista tuli mielestäni ihanat ja ne sopii lenkkareihinkin! :)

maanantai 10. helmikuuta 2014

Valepalmikko


Minulla ei ole yhtiäkään itse tekemiä lapasia, ainakaan tallella, joten semmoiset piti ehdottomasti tehdä. Vaikka lapaset ei olekkaan kovin käytännölliset autolla ajaessa taikka koiria ulkoiluttaessa, mutta tuleehan niitä varmasti muutoin sitten käytettyä. Kuvaajana toimi avokki, joten noh, onhan ne.. Oisihan niitä voinut rajata vähän, mutta en millään viitsinyt.


Valepalmikkolapaset
Ohje: valepalmikkoraita ja intialainen peukalokiila, 48s
Lanka: Järbo Garn Mellanraggi, lilankirjava (28318), 65g
 Puikot: 3 mm

En halunnut tehdä taaskaan ihan vain perusjuttua, joten tein lapasiin reunasta asti alkavat valepalmikkoraidat, joihon löysin ohjeen Punomosta. Mietin varsia tehdessä, että onkohan olemassa erilaisia peukalokiiloja. Nettiä plärätessä löysinkin ohjeen intialaiseen peukalokiilaan ja päätin koittaa sitä. Se on ihana! Lapaset oikein sujahtaa käteen, jonka vuoksi tämä peukalokiila olisi parhaimmillaan varmasti lasten lapasissa. Olen taas ihan tyytyväinen lopputulokseen vaikkakin nuo nurjan viereiset oikeat silmukat ovat lörähtäneitä.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Seikkailusukat


Seikkailusukat
Ohje: perussukat, 48s, koko 37
Lanka: Regia 6-fädig Andventure Color (06089), 90g
 Puikot: 3 mm

Luulin, että Regian 6-säikeinen lanka olisi lähimpänä Novitan Nallea, joten loin 52 silmukkaa, mutta niistä olisi tullut liian lörpöt omiin jalkoihin. Neuloin sitten 48 silmukalla nämä ja no, ei oikein onnistunu sekään. Olisi varmaan pitänyt olla 3,25 mm puikot, jotta olisi tullut hyvät minun käsialalla. Resorina näissä on 1 kiertäen oikein, 1 nurin.


En halunnut tehä ihan perussukkia, joten erilaisen resorin lisäksi tein elämäni ensimmäisen ristiin vahvistetun kantapään, jota ilmeisesti kutsutaan myös ranskalaiseksi kantapääksi(?). Jouduin purkamaan ja aloittamaan kantapään alusta monta kertaa, kun lapun reunat ei näyttänyt fiksuille. Teinkin sitten niin, että oikean puolen kerroksella neuloin aina viimeisen silmukan, vaikka se olisikin pitänyt nostaa. Näin sain siitä siistimmän. Tosin kantalapustahan tuli auttamattomasti liian lyhyt, vaikka neuloinkin siihen 26 kerrosta. Muuten kyllä pidän tuosta kantapäästä, vaikkei se kuvissa oikein oikeuksiina pääsekkään!


Minäkin päätin ryhtyä niin sanotulle lankalaihikselle, kun ei meinaa kerät mahtua kotona enää mihinkään (tämän toki johtuu vain säilytystilan puutteesta ;D). Sain tammikuussa kulutettua 350g lankaa, mutta heti 1. päivä helmikuuta iski pakonomainen tarve aloittaa neulomaan koiralle villanuttua, eikä lankavarastosta löytynyt tietenkään tarpeeksi lankaa sen toteuttamiseen. Joten minä painelin kauppaan juuri ennen kaupan sulkeutumista ja ostin 300g Novitan 7-veikkaa. Noh.. olen silti laihiksessani vielä miinuksella! :D

perjantai 31. tammikuuta 2014

Olgat


 Äitini lankakätköistä löytyi kaksi vajaata kerää ihanan väristä 7 veljestä -lankaa ja sille piti keksiä kiva sukkamalli. Malliksi valikoitui Olga, koska siinä raitalanka pääsee oikeuksiinsa. Olen aikaisemminkin tehnyt yhdet Olgat, mutta koska malli on mielestäni kiva ja nopea neuloa, ei toisen parin tekeminen tökkinyt ollenkaan. Tähän pariin en jatkanut mallineuletta jalkapöydälle ja langankierrot neuloin kiertäen, koska muutoin sukka tuntui sopivan enemmänkin pipoksi. Ja tietenkin taas rakkain tiimalasikantapää!


Olga-sukat
Ohje: Tuula Jämbeck, koko 38
Lanka: Novita 7 veljestä Linnut, punatulkku (861), 115g
 Puikot: 3½ mm

Päänvaivaa aiheutti ainoastaan lanka tai siis siinä oleva solmu. Solmun jälkeen lanka nimittäin alkoi tuosta tummanharmaasta vaikka seuraavaksi olisi pitänyt tulla punainen raita. No ei siinä mitään, eiku vaa lankaa katki ja aloittamaan, mutta kun se lanka tuntui olevan kuin eri erästä! Raidat olivat eri mittaisia kuin toisessa kerässä ja kun näihin juuri yritin saada raidat kohdakkain. Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin saamaan nämä valmiiksi, mutta monta kertaa jouduin purkamaan.

En enää ikinä yritä kohdistaa raitoja! :D

perjantai 10. tammikuuta 2014

Varpaista varteen

Aloitin jo syksyllä nämä sukat, mutta jäivät epäonnistumisen vuoksi lojumaan keskeneräisinä nurkkaan. Koska en tykkää purkamisesta päätin tehdä ne loppuun, eikä niistä puuttunut kuin resorit, joten siihen ei mennyt kauaa.


Naisen perussukat
Ohje: varpaista varteen; 52s, koko 38-39
Lanka: Järbo Garn Mellanraggi must.harm.oranssi (28314) 
ja Novita Nalle oranssi, yht. 120g
 Puikot: 3 mm
 
Nämä ovat ensimmäiset (ja ehkä viimeiset) varpaista varteen neulomani sukat. Suunnilleen kaikki mikä vaan voi mennä pieleen, meni! Aloitin sukat yhtäaikaa, toisen kerän päältä ja toisen sisältä, koska halusin niistä erilaiset. No ei sitä eroa tullut oikeastaan nimeksikään. Sitten terästä tuli liian pitkä omaan jalkaani (koko 37) ja unohdin tehdä varteen lisäykset (koska ainoat omistamani lihakset löytyvät pohkeista, olisi lisäsilmukat olleet ihan paikallaan...). Halusin käyttää koko kerän näihin sukkiin ja siksi tein resorin Nallesta. Seuraavaksi olikin silmukoiden päättelyn vuoro. Ai että tuli kivan tiukka, ei mennyt edes jalkaan. Tein sitten yhden kerroksen oikeaa ja lisäsin samalla 8s, mutta silti reuna kirraa hieman.
 
Huoh, mutta jostain syystä tykkään näistä silti. Ehkä siksi kun ne on niin epäonnistuneet, ja koska edelleenkin tuo Mellanraggi on ihanan tuntuista lankaa!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Väriä syksyyn


Harmaa, pimeä ja ankea syksy sai minut ostamaan tämän kasan ihania värikkäitä lankoja. Tykkään kyllä muutenkin kirkkaista väreistä ja värikkäistä langoista. Ensimmäistä kertaa raaskin ostaa Steppiä, kun väritkin oli noin houkuttelevat. 7 veljestä Raita on päässyt jo puikoille pikkutytön sukkien muodossa. Nyt ei kyllä mahdu minnekkään enää yhen yhtä kerää lankaa! Koitan siis olla ostamatta, mutta se tuskin onnistuu..

Sain mä sitä lankavarastoa hieman kulutettuakin. Eilen valmistui pitsisukat (taas! mutta kun ne on niin kauniita!).


Naisen pitsisukat
Ohje: Novita, koko 38
Lanka: Novita 7 veljestä lila/viin.pun. (577), 105g
Puikot: 3,5 mm

Ohjetta (tietenkin) muokaten tein tiimalasikantapään, jätin reunapitsin pois, neuloin useamman mallineulekerran varteen ja jätin varren joustimen pois ennen kantapäätä (mutta en tarkoituksella, en vaan malttanut ohjetta lukea). Sukista tuli kivat ja ne oli nopea neuloa. Ainut, että minun piti nostaa oikean puoleinen langankierto aina seuraavalla kerroksella, koska muuten reiästä olisi tullut aivan liian suuri. En tiedä mistä tämä taas johtu, mutta ei tuo kauheasti neulomista vaikeuttanut.


Vieläkin tuota purppuraa lankaa jäi jäljelle vaikka olen neulonut niistä nämä sukat ja sitten lapsen lapaset ja toiset naisen sukat! Tosin ei niistä keristä enää sukkia tai muuta suurempaa saa, joten käytän ne tuohon "Paju"-peittoprojektiin.

torstai 7. marraskuuta 2013

Kerttu

Sain jotain valmiiksi (oho!). Taas sukat, mutta mallinan Kerttu, joka on pitänyt jo pitkän aikaa sitten saada puikoille. Lankana näissä edellisessä postauksessa murinaa vastaanottanut kerä. Kamerakin otti äsken vastaan paljon kirosanoja, kun yritin siirtää kuvia siitä koneelle. Se vain mölisi jotain tulostusjonoon siirtämisestä, vaikka tein kuten aiemminkin, kun sitä yhdistin tietokoneeseen. Mutta lopulta sain kuvat siirrettya irrottamalla muistikortin ja tökkäämällä sen koneeseen.

 

Kerttu
Ohje: Ulla, by Uhoava gnu, koko 38
Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen,105g
Puikot: 3,5 mm

Aina on jollain tapaa oltava vastarannan kiiski ja poiketa ohjeesta. Tällä kertaa korvasin kohdan "nosta 1 s neulomatta, neulo 2 o yht, vedä nostettu s neulotun yli" kavennuksella, jossa keskimmäinen silmukka jää päälimmäiseksi. Eli "siirrä 1. ja 2. s oikein neulomatta oik puikolle, neulo 3. s, nosta molemmat s:t neulotun s yli".


Tykkäsin taas tästäkin mallista todella paljon. Se oli helppo ja nopea tehdä ja tulevaisuudessa varmasti monta Kerttua tulen neulomaan. Tänään tuli muuten postissa Novitalle tekemäni reklamaation tulos; kaksi kerää valkoista 7 veljestä lankaa.

Ja kuvat on taas mitä on. Jospa miettisin seuraavan kerran omissa jaloissa pitsisukkia kuvatessa vaihtaa sukkia vaikkapa joihinkin neutraalimman värisiin :D

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

...kuin sieniä sateella


Sukkia syntyy kuin sieniä sateella kun neulemojo on palannut hullunlailla heinäkuisen katoamisensa jälkeen. Taas on yksi joululahjasukkapari valmiina. Nämä lähtevät mummolleni.


Naisen villasukat
Ohje: Novita 7 veljestä -lehdestä malli nro 27, koko n. 38
Lanka: Novita 7 veljestä lila/viin.pun. (577) ja Raita (860), yht. 105g
Puikot: 3,5 mm

Ohjeessa oli käytetty tuon lilan/viininpunaisen langan sijasta tummanharmaata, mutta mielestäni niistä olisi tullut liian synkät sukat mummolleni. Tiimalasikantapään jälkeen jalkapöyän puikoilla oli 13s/puikko ja pohjan puikoilla 12s/puikko, jotta turvonneetkin jalat näihin mahtuisivat. Kavensin silmukat 48:aan noin puolivälissä terää.

Lahjasukkien takia olen kärsinyt välillä syvästäkin paniikista. Nimittäin naisten sukat kooltaan 37-38 onnistuvat mallaamalla omiin jalkoihini sukkia, mutta entäs miesten sukat sitten? Kun avokillakin on minimiehenjalat.


Kummalla tyylillä mittaatte itse sukan pohjan pituuden? Mallisukassa on siis tiimalasikantapää ja ekan kuvan mittaustyylillä saan pohjan mitaksi 30cm ja toisen kuvan tyylillä taas 28cm O_O Ja näistä pitäisi saada sopivat 43-44 jalkaan. Liian pienet vai isot? Noista ylemmistä sukista kun mittasin pohjan tuolla 2. tyylillä sain 25cm, joka Novitan sukkataulukon mukaan on 38 koon oikea mitta. Mutta iskin tämän mallisukan avokkini 41 jalkaan, johon oikea mitta varmaan olisi 27cm, oli nämä ihan älyttömän isot. Lahjaa antaessa kädet kyynerpäitä myöten ristiin, että ovat sopivat vai? :D

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Versoja ja pajuja

Joululahjasukat alkaa olemaan hyvällä mallilla. Kaikki aloitettu, ellen sitten keksi lisää saajia ja muutamat on jo valmiina. Tänään päättelin taas yhden parin pukinkonttiin, jotka olivat olleet valmiina jo jonkun aikaa.


Verso
Ohje: Ulla 03/09, TiiQ, koko 37
Lanka: Regia 6-fädig, punainen 86g
Puikot: 2,5 mm

Kyllä, näytin näille teippiharjaa, mutta sisältä ulos mennessäni ne keräsivät jo kivan kasan karvoja itseensä. Malli oli kiva ja melko nopea neuloa. Oikaisin taas joustinneuleen kanssa ja tein sitä vain reunaan. Tämä pari reissasi mukanani Lappiin ja automatkoilla sain ne neulottua melkein valmiiksi. Olen vain niin huono päättelemään, että päättelemättömättyöt tahtoo lojua nurkissa pitkiä aikoja, ennen kuin saan ne täysin valmiiksi.


Tykkään myös virkata, ja kun sain Afrikankukkapeiton valmiiksi, alkoi tehdä mieli virkata myös itselle torkkupeitto. Törmäsin Prinsessajuttu-blogissa Paju-neliöön ja halusin ehdottomasti tehdä oman vilttini sellaisista neliöistä. Mutta ohjetta ei löydy netistä, joten ei auttanut muu kuin katsoa kuvasta ja koittaa tehdä samanlainen. No, ei se nyt ihan samanlainen ole, mutta sinne päin. Näistä puuttuu vielä viimeinen kerros, mutta teen ne sitten samalla värillä kunhan kaikki tarvittavat palat on valmiina. Käytän näihin noin 7-veljestä paksuisten lankojen jämiä ja yritän tehdä vähintään "pala päivässä" -tahdilla, kuitenkin sillä varauksella, että jämiä löytyisi.

Sain sunnuntaina SNY:ltäni kivan e-kortin, kiitos! (SNY:lle: Oih, nuo perhossukat ovat kauniit, hyppäävät varmasti omalle To Do -listalleni. Itse pyrin aina neulomaan sukat yhtä aikaa, koska myös minä kärsin "syndroomasta", jossa toinen sukka jää yleensä tekemättä. Meinaankin kokeilla lähiaikoina kahden sukan tekemistä yhtäaikaa pyöröpuikoilla! (: )

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kalastajan verkot


 
Alko eilen hermostuttamaan, kun en ole taas vähään aikaan mitään saanut aikaiseksi neulomisen saralla niin päätin sitten päätellä yhdet, jo monta viikkoa valmiina olleet sukat.


Fischernetze
Lanka: Novita Nalle, oranssi
Puikot: nro 3 bambut

Näitä oli kiva neuloa ja ne valmistuivat yllättävän nopeasti, vaikka kuvio vaikuttaakin ensisilmäyksellä monimutkaiselle ja aikaa vievälle! Niistä tuli ihan nätitkin, vaikka ohjetta muutin niin, että kuvioiden väliin tein vain yhden nurjan silmukan. Ohuemmalla langalla tehtynä ei tarvitsisi kuvioita laittaa niin suppuun, jolloin malli voisi toimia vieläkin paremmin.

Nämä lähtevät pukinkonttiin, mutta kuten kuvista saattaa päätellä, joudun tekemään niille taikoja noiden koiran karvojen takia. Auttaisiko höyryttäminen? Vai pitääkö ihan oikeasti nyppiä joka ikinen karva käsin, niin kuin olen tähänkin asti tehnyt :D Toinen syyllinen ylimääräisiin "villa"haituviin esittäytyy:

V <3

maanantai 26. elokuuta 2013

Pitsiä

Nyt jotain valmistuikin. Neulemojo on saapunut takaisin! :)


Arpia ja mustelmia koivet täynnä! Ja voisihan tuo jalkojen asento olla hieman "sulokkaampi". Tätä kuvauspuolta pitääkin harjoitella "hieman" lisää ja "hieman" ahkerammin.

Lanka (40% villa, 35% akryyli, 25% polyamidi) oli pehmeämmän tuntuista verrattuna 7 veljekseen, mutta kylläkin natisi hieman neulottaessa. Sukat on kivan tuntuiset paljaissakin jaloissa.


Pitsineulesukat 
Ohje: Novita
Lanka: Novita Impivaara, väri 061
Puikot: nro 3½
 
Ohjeesta poiketen oikaisin ja tein varteen joustinneuleen sijasta sileää neulosta, koska oma joustinneuleeni tuppaa olemaan "levällään" kun oikeat silmukat ovat rumia. Olisin silti voinut lukea ohjeen loppuun asti ja tehdä pitsikuvion molemmille puolille kaksi nurjaa silmukkaa, niin kuvio tulisi paremmin esille. Olen silti näihin tyytyväinen ja ihastunut! :) Näistä tuli turhankin sopivat omiin jalkoihin, joten jää vielä mietintään pidänkö itsellä vai raaskinko paketoida pukinkonttiin nämä.

Vielä tämä viikko lomaa ja sitten takaisin koulunpenkille. Tosin vain yksi viikko koulussa ja sitten lähdetäänkin viikoksi Ylläkselle! Odotan niin kovasti tuota matkaa, koska en ole koskaan päässyt Lappiin muuna vuodenaikana kuin talvella. Toivottavasti SNY:ni saa pian korttini ja on siis vielä mukana jutussa, jotta saan lähetettyä pakettini ennen reissuun lähtöä, koska lähdemme perjantaina ja tullaan kotiin seuraavan viikon sunnuntaina. Jäisihän siihen maanantai vielä aikaa paketin lähetykselle, mutta pitäisihän sisältöäkin siihen saada hommattua.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lankaostoksia


KYH 3/22
aloitettu 4.6., valmistunut 24.7.

Malli: Höpöhöpöt, koko 37
Lanka: Novita 7 veljestä, Raita ja keltainen
Puikot: nro 3½

Nämä valmistuivat siis eilen. Mietin pitkään, kehtaako tällaisia antaa kenellekkään, mutta avokin myönnytysten jälkeen päätin paketoida nämä hänen mumminsa joulupakettiin.

Sitten niistä lankaostoksista joita olen koittanut kovasti välttää, siinä kuitenkin onnistumatta.


Nämä Regian Hand-dye Effect by Kaffe Fassett kerät ostin jo viime viikolla. Nimittäin olivat 5€/kerä! Mukaan lähti myös nro 2 puiset sukkapuikot (en tosin saa selvää mitä puuta vai onko puuta laisinkaan?). Olivat sen verran tyyriit, että toinen paketti jäi kyllä hyllylle keikkumaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa sen käyn ostamassa.

Tämä kasa on sitten eilisen saldoa. Oikeassa yläkulmassa olevat Novitan Marilynit (50g = 109m, 40% puuvilla, 30% viskoosi, 30% polyakryyli) ostin kirppikseltä hintaan 1,50€. En tiedä kylläkään mitä noilla teen? :D Sitten menin Korunappiin ja siellä oli koreissa paljon erilaisia lankoja ja niistä tarjous 5€/pss! Huomasin kuitenkin, ettei yhtä lankaa ollut kuin maximissaan kaksi kerää, mutta sain minä jotain haalittua ;) Mukaan lähti Sandnes mini Palett superwashia yksi kerä, kaksi kerää Rowan Purelife Organic Cotton Naturally Dyedia, Adriafil Sierra Andinaa (100% alpakkaa) ja Sadnesgarnin Sisua. Osaatteko sanoa riittääkö nuo alpakkalangat ja Sisut sukkiin? Entä tuo Palett? Mitä te noista tekisitte? :) Ostin myös KnitPron koivuviilu(?) 60cm pyöröpuikon koossa 2, ideana koittaa neuloa kahta sukkaa yhtäaikaa. Onnistuuko tolla?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...