Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

11 asian haaste

Sain haasteen Villasukkavuosi-blogin kirjoittajalta Marjaanalta.

Haaste menee näin
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee haastaa 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta
  1.  Pidän kaikesta vanhasta; esineistä, rakennuksista jne.
  2.  Olen harrastanut ratsastusta 1. luokkalaisesta lähtien, nyt ollut jokusen vuoden tauolla, mutta kova olisi hinku päästä taas hepan selkään
  3.  Olen syntynyt 31.12. n. klo 23:40
  4.  Opiskelen ympäristöteknologian insinööriksi
  5.  Olen aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja
  6.  Rakastan Marimekon tekstiilejä
  7.  Unelmani olisi omistaa vanha maalaistalo ja saada sen pihaan paljon eläimiä (hevosia, koiria, lampaita, vuohia, sikoja, kanoja..)
  8.  Pelkään lintuja!!
  9.  Inhoan perhosia
  10.  Rakastan mökkeilyä ja luonnonkeskellä olemista
  11.  Olen ateisti

Vastaukset saamiini kysymyksiin
  1. Milloin aloitit blogin pitämisen? - Maaliskuussa 2013
  2. Kolme suosikki lankaasi? - Regia 4-fädig, Järbo Garn Mellanraggi ja Novitan raitalangat (Nalle & 7 veikka)
  3. Kun ostat itsellesi karkkia, niin mitä se silloin on? - Suklaata tai salmiakkia
  4. Milloin olet viimeksi käynyt eläintarhassa ja missä se oli? - Viime vuoden syksyllä Ranualla
  5. Tilaatko käsityötarpeita netistä vai käytätkö kivijalkakauppoja? - Muutaman kerran olen tilannut netistä, mutta opiskelijabudjetti antaa harvemmin myötä muihin kuin Novitan lankoihin. Pienissä lankakaupoissa on ihana käydä hypistelemässä upeita lankoja ja joskus mukaan saattaa tarttua jostai tarjouksesta muutama kerä.
  6. Teetkö itse vapuksi simaa, rusinoilla vai ilman? - En tee simaa. Äitini teki kun asuin kotona, rusinoilla.
  7. Miten monet sukkapuikot omistat ja onko niitä mielestäsi tarpeeksi? - Tosi monet, mutta suurin osa on metallisia 3½, ja haluaisinkin enemmän puisia. Myös jokin pyöröpuikkosetti olisi mahtava lisä.
  8. Onko sinulla Tupperware astioita, kaapin täytteenä vai ahkerassa käytössä? - Muutamia taitaa olla. Hyviä sämpylöiden, pullien yms. säilytykseen.
  9. Mikä on lempikukkasi? - Gerbera ja kalla
  10. Käytkö teatterissa, ja jos käyt niin mikä on ollut paras näkemäsi näytelmä? - Olen käynyt kolme kertaa teatterissa pienempänä, mutta en nyt osaa sanoa mikä olisi ollut paras.
  11. Minkä käsityön olet ajatellut tehdä seuraavaksi? - Paljon on kesken; sukkaa, happypotamusta, virkattua kappaa mökille ja nyt aloittelen tölkkiklipsuista jotain.
  
Olen aikaisemmin jo vastaillut samankaltaiseen haasteeseen, joten nyt en millään jaksa haastaa ketään vaikka onkin mukava lukea uusia tietoja bloggaajista itsestään!

"Upeaa" puhelimenkameran laatua..
 
500 tölkkiklipsua saunan lauteilla kuivumassa. Meinasin näistä aloittaa ehkä jonkin pienen laukun. Oli aikamoinen homma väännellä näistä terävät reunat piiloon. Nyt sormet rakoilla. Klipsujahan minulla on jemmassa vielä varmaan tuhansia ja lisää tulee. Eipä ne miksikään kaapeissa mene. :)

Hauskaa vappua kaikille! :)

torstai 6. maaliskuuta 2014

Blogigalluppi -haaste


Säännöt
  • Kerro keneltä sait haasteen
  • Ensimmäinen kuva on tärkeä kuva tai pieni kollaasi blogistasi
  • Haasta ne, jotka mainitset haasteessa

Sain haasteen May the yarn be with you -blogin kirjoittajalta Kati A:lta ja Silmukan saalistus -blogin kirjoittajalta Silmukan saalistajalta :)


Ensimmäiseksi kuvaksi valitsin alku vuodesta tekemäni kollaasin viime vuonna valmistuneista lapasista. Valitsin ehkä muistutukseksi, että vois niitä lapasiakin tehdä useemmin :)


Yleistä

Milloin perustit blogisi?
Maaliskuussa 2013

Mistä blogin nimi tulee?
Mielikuvituksettomuudesta (meniköhä nyt ihan oikein, sanahirviö?!). En vain yksinkertaisesti keksinyt mitään fiksua nimeä. Ja ihan alkujaanhan tämä oli Taijun neuleblogi ei neulomukset, joka ei kyllä kuvannut yhtään, koska pidän esim. villapaitoja neuleina ja sukkia yms. sitten neulomuksina :D

Mikä on nimimerkkisi tarina?
Ei kai se nyt periaatteessa ole mikään nimimerkki tai onhan se yhden kirjaimen muutos oikeasta nimestäni, Taija.


Arkisto

Näytä jokin vanhoista bannereistasi:
 Ei niitä ole kuin kaksi, koska en osaa tehdä. Voi jospa joku ihana joskus minulle sellaisen väsäisi :)

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään:
Tykkään kaikista minulle tulleista kommenteista! Mutta ehkäpä tämä nyt sai viimeiseksi oikein kunnnon hymyn aikaan, koska juuri tuo inspiraation tuominen muille oli yksi syy lähteä kirjoittamaan blogia:
"Tykkään blogistasi, koska tekemiäsi kauniita töitä on kiva katsella ja samalla löytää ideoita ja inspiraatiota myös omiin töihin :) Ja lukija ollaan, eli kahdella arvalla mukana!" - Tiako, Rakkaudesta villasukkiin :)

Muutama kuva sinusta vuosien varrelta:

Voi apua.. No ensimmäisenä on 1-vuotiskuvani vuodelta 1992 (tai '93 koska olen syntynyt 31.12.). Seuraavassa olen ensimmäisen koirani Rokin kanssa vuonna 2009. Vuonna 2010 valmistuin lähihoitajaksi. Sitten viimeiset kuvat on vuosilta 2012 ja 2013.


Postaus

Postaus mistä olet erityisen ylpeä?
Varmaankin tämä missä esittelin koiralleni neulomaani villanuttua, koska se on ehdottomasti suuritöisin valmiiksi asti saamani työ.

Postaus, joka oli kuukauden suosituin?
Synttäriarvonta-postaus arvatenkin oli kuukauden katselluin :)

Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän?
Hmm.. no kaikki on aika tasapaksuja, mutta ehkäpä tuo koirannuttu tai sitten tämä, missä esittelin ensimmäiset Cookie A:n sukat.


Sekalaista

Oletko tehnyt teemaviikkoa?
En ole. Postaan silloin kun on jotain valmista tai kun saan haasteen, tai joskus jos tulee ongelmia.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
Ei ole.

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?
En, mutta voisi olla ihan kiva sellainen. Tai sitten ihan vaan jokin neuletapahtuma.


Tilastot

Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
7 637 (en kyllä luota näihin, kun noita lähteitä katsoo, niin ihan ihme sivustoilta on tänne päädytty)

Lukijamääräsi tällä hetkellä?
Bloggerissa 34. Muita en osaa edes käydä katsomassa :D

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
50


Lukuluettelo

Blogi jonka postauksia odotat eniten?
Näitä on useita, mutta eniten tulee varmaan selailtua Lankahelvetti-blogia, koska jo blogin ulkoasu saa hyvälle tuulelle.

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen?
Ensimmäisenä on Ilosofiaa ja viimeisenä Miia-Rebekka.

Blogi, mihin liityit lukijaksi viimeksi?
Muistaakseni se oli Arjen pieniä onnen hetkiä.


Kuvia

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi


Tämä ei kyllä blogiin liity mitenkään, mutta koirani Väinö on täällä kesällä vilahtanut :)



Ja tässä taas toinen koirani Ringa villanuttu niskassaan :)



Tämän valitsin kolmanneksi, koska nämä lapaset esiintyivät ensimmäisessä postauksessa ja ne on minusta niin söpöt!

 Haastan

lauantai 26. lokakuuta 2013

Mökki-inspiraatiota



Osan syyslomasta vietimme mökillä. Muistin, että mökillä on paljon villasukkia ja päätin osan niistä kaivaa esille ja kuvata. Tarkoituksena saada niistä ehkäpä jonkin sortin inspiraatiota nyt tai tulevaisuudessa. Kätköistä löytyi myös tuo pipo, jonka olen joskus peruskoulussa itse neulonut Nalle Colorista.

Aikun askareet -blogin kirjoittaja heitti minulle haasteen, johon aion nyt vastailla. Valitettavasti aikasemmin saamani "30 päivän haaste" meni puihin, koska en ollut ottanut kysymyksia ylös ja nyt Diagnoosi: Neulontaholisti -blogi on poistettu, jossa siis kysymykset olisivat olleet. Heitän vastauksien sekaan mökillä ottamiani kuvia. Suurinosa niistä kuvista kyllä epäonnistui, mutta joukossa oli muutamia ihan ok kuvia. Noniin..


Kierrejoustinta

Hasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastajan tulee valita 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.

1. Mikä on lähinnä sydäntäsi: neulominen / virkkaaminen / puutarhatyöt / lukeminen / joku muu;mikä?
Neulominen, mutta tykkään myös lukea. Omat koirani ovat minulle myöskin todella tärkeitä ja tykkään touhut niiden kanssa.

2. Mitä harrastamiseen liittyvää olet viimeksi hankkinut?
Lankaa varmaankin :D

Pitsiä ja raitaa

3. Onko sinulla kotona jokin tietty paikka, missä teet käsitöitä, luet tms.?
Neulon sohvan nurkassa.

4. Miten aloitat aamusi?
Arkisin kiireellä. Pistän herätyksen soimaan niin viimetinkaan, ettei siinä paljon ehdi tehdä muuta kuin siistiytyä ja käyttää koirat aamutarpeillaan.

5. Miten rentoudut?
Kaikista rennoimman fiiliksen saan luonnossa liikkumalla, mutta silloinkin vain jos koirat päättävät käyttäytyä kunnolla.

6. Mikä saa sinut hymyilemään?
Huumori, iloiset lapset, koirat...

Erilaisia ja värikästäkin raitaa

7. Oletko pitänyt kauan blogia? Mikä sinut sai aloittamaan blogisi pitämisen?
Aloitin kirjoittamaan tämän vuoden maaliskuussa, joten en vielä kauaa. Toiseen kysymykseen olenkin vastannut jo aikasemmassa hasteessa:
"Olin pitkään jo selaillut netissä muiden neuleblogeja joista sain inspiraatiota, ideoita ja neuvoja. Tuli sitten tunne, että haluaisin itsekkin omalla blogillani jakaa ideoita ja inspiraatiota muille :) Tämä on myös hyvä väline siihen, että jos haluaa tehdä jollain mallilla toiset sukat ja tänne on ensimmäisestä parista kirjoittanut, saattaa kirjoituksessa olla itse kirjoittamia vinkkejä ja huomioita (esim. silmukka määrä tms.) joita sitten hyödyntää."
8. Seuraatko säännöllisesti itseäsi miellyttäviä blogeja? 
Seuraan. Kun olen ne listannut omaan blogiini, löydän nopeasti niiden uudet kirjoitukset, jotka käyn hetimmiten lukemassa.

9. Osallistutko blogiarpajaisiin?
Osallistun, jos vastaan tulee. Arpaonni onkin suosinut minua jo kahdesti blogiarpajaisissa :)

10. Mitä toivot alkavalta talvelta?
Pidän talvesta, joten toivon kohtuullisia pakkassäitä ja muutenkin kauniita ilmoja. Jospa pääsisi edes kerran rinteeseen laskettelemaan.

11. Millainen on joulusi?
Perheen kanssa rentoa yhdessä oloa ja paljon hyvää ruokaa!




Nuo lapaset oli oikea aarre kun ne löysin! Muistan itse pitäneeni niitä joskus pienenä. Otin lapaset mökiltä mukaani ja kysäisin vanhemmiltani, että muistavatko he kuka nämä on neulonut. Eivät olleet täysin varmoja, mutta epäilvät ostaneensa ne joskus jostain myyjäisistä. Kotiin päästyäni aloin heti jäljentämään mallia ja toisen lapasen olenkin jo valmiiksi saanut! :) Jospa ne saisin pian kokonaan valmiiksi, jotta tänne voisi laittaa jotain myös niistä itsetekemistä töistä pitkästä aikaa.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Blogiarvonta voitto

Tällä viikoilla saapui postissa Aikun askareet -blogin arvonnasta voittamani vyyhdit!


Paketista paljastui kaksi vyyhtiä Pirtin Kehräämön karstalankaa 140 tex x3 väreissä 309 ja 503. Varsinkin tuo 503 väri on ihana. Minulla on samanvärisenä yksi vyyhti kampalankaa ja siitä meinasin tehdä jonkun huivin. Mutta mitäs näistä voisi tehdä, ideoita? :)

30 päivän haasteen seuraava kysymys:

2. Mitä puikoillasi on tällä hetkellä?
Körtti-sukat miehelle, miehen palmikkosukat, edellisessä postauksessa esittelemäni Roosa Nauha -sukat, sukat kärjestä varteen itselle ja jokin huiviviritelmä (joka menee kyllä purkuun). Oho, niitä on taas kertynyt, mutta tämmönen mä oon. Noita miesten sukkia en ole valmiiksi asti saanut, koska en luota niihin pohjan pituuksien mittoihin. Kunhan saan niitä sovitettua jonkun isompijalkaisen miehen jalkoihin, niin varmaan ne valmistuvat sitten suit sait sukkelaan :)

tiistai 8. lokakuuta 2013

En tykkää, en osaa

Jos jotain asioita / osa-alueita neulomisessa ja muissakin käsitöissä "vihaan", niin sitten purkamista, päättelyä ja vyyhtien kerimistä!


Kuvassa siis kerimäni kerät Roosa Nauha -vyyhdistä ja niistä aloittamani Silja-sukat. Vaikka kuinka yritän keriä kerät vyyhdiltä rauhallisesti ja siististi, niin en ole koskaa välttynyt vyyhdin sotkeutumiselta. Näiden kerien kerimiseen minulta meni noin neljä raskasta tuntia. Ehkä en siksi tykkää yhtään kerien käsin kerimisestä, koska en vaan osaa. En silti aio jättää ostamatta kivaa lankaa vain siksi, että se myydään vyyhtinä, vaikka mieli tekisi. Toivottavasti tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin.

Diagnoosi: neulontaholisti -blogin kirjoittaja K@tja haastoi minut 30. päivän kysymyshaasteeseen, jonka ideana olisi vastata joka päivä, 30 päivän ajan, yhteen kysymykseen. Mutta koska en bloggaa läheskään päivittäin, ellei minulla ole sanottavaa/kerrottavaa/näytettävää/esiteltävää, suoritan haasteen niin, että vastaan yhteen kysymykseen joka postauksessa (eli seuraavissa 30:ssa). Ensimmäinen kysymys ja siihen vastaus tulee tässä:

1. Mikä oli ensimmäinen valmiiksi saamasi projekti? 

En tarkalleen muista, koska olen aina ollut sellainen neuloja, että aloitan neulomaan hirveällä innolla, mutta sitten into lopahtaa ja työ jää kesken. Ja aloittelin neulomisen siis jo ennen ala-asteelle menoa. Jos ensimmäisiä neulomisenharjoittelurävellyksiä (kuten ihmeellisiä lappusia ja lippusia) ei mukaan oteta, niin muistelisin ala-asteella neuloneeni ensimmäisenä työnä valmiiksi asti sellaiset tossut, jotka neulotaan tasona ja lopuksi ommellaan yhteen tarvittavat saumat (jalan takaosa ja jalkaterän päällinen).

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ihka ensimmäinen haaste

Osallistuin Aikun Askareet -blogin arpajaisiin ja arpaonni suosi minua! Nyt innolla odotellaan minkä väriset Pirtin Kehräämön vyyhdit postipate minulle kiikuttaa :)

Rakkaudesta villasukkiin -blogin kirjoittaja Tiako heitti minulle haasteen maanantaina, kiitos! Olen innoissani, koska se onkin sarjassaan ensimmäinen, mitä blogiini olen saanut :)

Nyt siis seuraa se haaste, jonka vastauksista voin itseni tuntien veikata tulevan pituudeltaan romaania lähentelevä..

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

1. Mitä neulot mieluiten?
Neulon mieluiten sukkia! Mutta nyt kun niitä on valmistunut monta peräjälkee, tuntuu että olisi aika tehdä jotain muuta.

2. Mikä sai sinut innostumaan neulomisesta?
Äitini on kova neulomaan. Neuloi meille sisaruksille (3) joka talvi lapaset ja oli meillä äitin neulomia villapaitojakin ja muuta. Jo ennen kuin menin kouluun halusin itse kokeilla ja siitä se sitten lähti :)

3.Mikä on suosikki lankasi?
Ei mitään varsinaista suosikkia ole, koska olen vasta vähän aikaa sitten päässyt muidenkin valmistajien, kuin Novitan, lankojen makuun. DROPS Fabel on tähän mennessä ollut ehkä miellyttävin.

4. Mitä aiot seuraavaksi neuloa?
Minulla on kesken kahdet miehen villasukat (palmikkovarrella ja Körtti-sukat) ja kaulaliina itselle. Kunhan ne valmiiksi saan niin varmaan neulon itselleni lapaset.

5. Miksi aloitit blogin kirjoittamisen?
Olin pitkään jo selaillut netissä muiden neuleblogeja joista sain inspiraatiota, ideoita ja neuvoja. Tuli sitten tunne, että haluaisin itsekkin omalla blogillani jakaa ideoita ja inspiraatiota muille :) Tämä on myös hyvä väline siihen, että jos haluaa tehdä jollain mallilla toiset sukat ja tänne on ensimmäisestä parista kirjoittanut, saattaa kirjoituksessa olla itse kirjoittamia vinkkejä ja huomioita (esim. silmukka määrä tms.) joita sitten hyödyntää.

6. Mikä on lempi neuleohjeesi?
Hmm.. Ei sellaista ehdotonta suosikkia ole ohjeissakaan, mutta Lise-Loten pikkuiset sukat nousi kyllä ensimmäisenä mieleen. Olen ohjeella tehnyt yhdet sukat ja samaan malliin tumput ja aion tehdä sellaisen parivaljakon varmasti kaikille tuttujen syntyville vauvoille, on ne sen verran söpöt :)

7. Montako työtä olet saanut valmiiksi tämän vuoden aikana?
21 työtä, joista 20 olen täällä esitellyt. Osa (varsinkin lasten sukat) ovat kyllä pelkkiä koristeita, koska en sitten millään osaa hahmottaa lasten jalkojen kokoa, enkä siksi viiti kyhäelmiäni kenellekkään antaa. Ainakaan vielä :)

8. Teetkö joululahjat itse?
Tänä vuonna neulon seitsemän paria sukkia lahjaksi, jos avokkini sukkia ei lasketa mukaan, koska hän vetää ne kumminkin jo heti jalkaansa kun ne valmiiksi saan :) Pitää vielä miettiä, että uskallanko tehdä tuttavien lapsille sukat ja niitähän sitten olisi neljät lisää. Edellisenä vuonna neuloin äidilleni lapaset ja isälleni sekä veljelleni läppälapaset ja sitä edellisenä heille kolmelle sukat. Joten tästä on näköjään kehkeytymässä koko ajan vain suurempi projekti :D

9. Mitä merkkejä suosit välineissä?
En hifistele merkkien kanssa. Käytän mitä saan ja mitä saan kohtuu hintaan, koska ei minulla ole varaa ostaa 13€ puikkoja joka kokoa opiskelijabudjetin takia.

10. Onko joku joskus oudoksunut käsityöharrastustasi?
On :D Esimerkkinä, kun kerran kaitoin kuvan facebookiin virkkaamastani matosta ja sain siihen miespuoliselta kaverilta kommentin: "Neiti alottanu pitsin nypläyksen hituse aikasemmi :D".

Pitsin nypläystä :D

11. Mistä saat ja haet inspiraatiota töihisi?
Inspiraatiota saan toisten tekemistä töistä ja uusien ohjeiden selailusta. Sitten sitä saakin niin paljon, että puikoilla on kymmenen työtä yhtä aikaa :D

Ja nyt minun piti sitten keksiä 11 uutta kysymystä, jotka tulevat tässä:
  1. Minkä ikäisenä aloitit neulomisen?
  2. Kuka opetti sinut neulomaan?
  3. Tykkäätkö perusneuleista vai teetkö paljon palmikoita ja/tai pitsiä?
  4. Mistä tekemästäsi neuletyöstä olet kaikista ylpein?
  5. Mitä neulot mieluiten?
  6. Missä ja milloin neulot?
  7. Neulotko mielummin/enemmän itsellesi vai muille?
  8. Mikä työ sinulla on tällä hetkellä puikoilla?
  9. Suositko paksuja vai ohuita lankoja enemmän?
  10. Harrastatko muita käsitöitä neulomisen lisäksi?
  11. Neulotko valmiiden ohjeiden mukaan vai kehitätkö ohjeet omasta päästä?
Haastan seuraavat blogit:
Elämän pieniä iloja
Lanka Puikoilla
May the yarn be with you
Narukerä
Puikoilta pujonnu

Ostin Roosa nauha -sukkalankaa yhden kerän värissä vaalea lohenpunainen (53) sekä sukkaohjevihkosen. Olisin useammankin vyyhdin ostanut, jos lahjoitettava summa olisi ollut suurempi kuin 0,80€. Eli toisin sanoen en ostanut lankaa välttämättä lahjoituksen takia vaan koska tuo vyyhdin väri on ihana!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...