maanantai 3. helmikuuta 2014

Seikkailusukat


Seikkailusukat
Ohje: perussukat, 48s, koko 37
Lanka: Regia 6-fädig Andventure Color (06089), 90g
 Puikot: 3 mm

Luulin, että Regian 6-säikeinen lanka olisi lähimpänä Novitan Nallea, joten loin 52 silmukkaa, mutta niistä olisi tullut liian lörpöt omiin jalkoihin. Neuloin sitten 48 silmukalla nämä ja no, ei oikein onnistunu sekään. Olisi varmaan pitänyt olla 3,25 mm puikot, jotta olisi tullut hyvät minun käsialalla. Resorina näissä on 1 kiertäen oikein, 1 nurin.


En halunnut tehä ihan perussukkia, joten erilaisen resorin lisäksi tein elämäni ensimmäisen ristiin vahvistetun kantapään, jota ilmeisesti kutsutaan myös ranskalaiseksi kantapääksi(?). Jouduin purkamaan ja aloittamaan kantapään alusta monta kertaa, kun lapun reunat ei näyttänyt fiksuille. Teinkin sitten niin, että oikean puolen kerroksella neuloin aina viimeisen silmukan, vaikka se olisikin pitänyt nostaa. Näin sain siitä siistimmän. Tosin kantalapustahan tuli auttamattomasti liian lyhyt, vaikka neuloinkin siihen 26 kerrosta. Muuten kyllä pidän tuosta kantapäästä, vaikkei se kuvissa oikein oikeuksiina pääsekkään!


Minäkin päätin ryhtyä niin sanotulle lankalaihikselle, kun ei meinaa kerät mahtua kotona enää mihinkään (tämän toki johtuu vain säilytystilan puutteesta ;D). Sain tammikuussa kulutettua 350g lankaa, mutta heti 1. päivä helmikuuta iski pakonomainen tarve aloittaa neulomaan koiralle villanuttua, eikä lankavarastosta löytynyt tietenkään tarpeeksi lankaa sen toteuttamiseen. Joten minä painelin kauppaan juuri ennen kaupan sulkeutumista ja ostin 300g Novitan 7-veikkaa. Noh.. olen silti laihiksessani vielä miinuksella! :D

2 kommenttia:

  1. SUper hauskat, väriterapia toimii villasukissa mainiosti! :) Ja tuo lankalaihis.. En ole koskaan potenut syyllisyyttä suurista lankamääristäni, mutta viimeaikoina (johtuneeko siitä että kaikki käsityöbloggarit tuntuvat sellaisella tällä hetkellä olevan!?) on itseäkin alkanut langat nurkissa ahdistamaan ja onhan niitä sitten mukavempi taas ostaa lisää kun on ikivanhat, kauan kaapeissa lojuneet langatkin saanut käytettyä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluiten teenkin itselleni värikkäitä villasukkia, koska niihin se sopii, eikä haittaa yhtään jos ne eivät "asuun" sopisikaan, kun jäävät kenkien/lahkeiden alle piiloon, ja silti ne piristää! :) Ei ollut minullakaan aikomusta lankalaihikselle ruveta, mutta kun se säilytystila loppuu ja avokilta tulee kummia kieroja katseita kun kaupassa aina lankoja hypistelen :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun varmasti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...