lauantai 7. joulukuuta 2013

Körttisukat

Näin hienoja Körttisukkia ensimmäisen kerran Facebookin Neulonta-ryhmässä ja siitä se ajatus sitten lähti. Ohjetta en näihin mistään löytänyt, mutta kuvien perusteella malli oli helppo jäljentää. Malli on myös siitä kiva, että värejä vaihtelemalla niistä saa niin miesten kuin naistenkin sukkia. Tämäkin malli mukava ja nopea neuloa ja aion varmasti näitä tehdä tulevaisuudessa lisää.


Körttisukat
Ohje: perinnemalli, koko 43
Lanka: Novita 7 Veljestä vihreä ja harmaa, 135g
 Puikot: 3,5 mm

Näiden miestensukkien valmistuminen vain minulla tökkii aina siihen koon arviointiin. Tein näistä ensin toisen ja menin koittamaan sitä isäni jalkaan, johon sukka oli aivan liian iso. Tein toisen sukan kärjestä neljä kerrosta lyhemmän ja lyhensin myös aiemmin valmiiksi saamani sukan. Nyt näiden pohjan pituus on 28cm ja saajan jalka 43-44. Toivottavasti ei nyt sitten tullut liikaa pienennettyä. Tosin tuntuu, että tiimalasikantapää antaa aika paljon "joustoa" kokoon.


Sain SNYltäni tällä viikolla välimuistamisena pinkin koiraheijastimen. Minulla olikin tällaine violettina, mutta se putosi. Joten oli kiva saada uusi hukkuneen tilalle. Kiitti SNY! :)

6 kommenttia:

  1. Ohjetta en tiedä minäkään, mutta kuviointi malli on tässä:
    http://www.novita.fi/public/users/11831/187877_image_1.jpg

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat ja veikeä heijastin :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos körtti-sukkien ohjeesta. Ensimmäiset körttini valmistui juuri, ja tuskin ovat viimeiset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Pyrin aina pistämään jonkinlaista mallia/ohjetta tekemieni töiden esittelyn yhteyteen, jotta joku näistä hyötyisi, jos haluaisi samanlaiset tehdä. Koska niitä linkkejä kaipailin silloin, kun itsellä ei blogia ollut ja toisten blogeja selailin, ja kaipailen välillä edelleen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun varmasti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...