tiistai 3. kesäkuuta 2014

Pitkät

Huh, nyt loppui vihdoin ja viimein blogin hiljaiselo. Aloitin kesätyöt niin ei ole jaksanut oikein värkkäillä ja muutenkin on kyllä ollut vähän kuvotuksen sekaisia fiiliksiä käsitöihin tarttumista kohtaan. Mutta nyt se on ohi. Olen jo kauan halunnut tehdä itselleni ylipolven ylettyvät sukat ja ne nyt sain. Ei kovin kesäiset, mutta jaksaahan ne odotella talvea (jos minä maltan niitä olla käyttämättä).


Pitkät raitasukat
Ohje: omasta päästä, alussa 64 silmukkaa
Lanka: Novita 7 veljestä ja Regia 8-fädig, 270g
  Puikot: 3½ mm ja koukku 3 mm

Tein näihin virheitä jos monenmoisia. Aloitin omiin kinttuihin epäsopivasti liian monella silmukalla, mutta aloitin myös kaventamaan aivan liian aikaisin. Siksi varsi meinasi jäädä liian lyhyeksi, mutta hätä keinot keksii ja päätin virkata reunaan pitsiä. Pitsin ohjeena käytin yhtä Novitan sukkaohjeen pitsiä. Fiksuintahan olisi ollut aloittaa vähemmillä silmukoilla, lisätä niitä pohkeen paksuimpaan kohtaan ja sitten vasta kaventaa, mutta olenpahan nyt vähän fiksumpi, jos toiset meinaan tehdä joskus. 

Langoiksi tempaisin vain ne, mitä laatikoista löytyi ja aloin neulomaan sen enempää miettimättä. Alku näyttikin hyvälle, mutta pohkeen alapuolelle (okra, harmaa, tummanvihreä) tuli vähän epämiellyttävä väripaletti. No ei pystynyt enää purkamaan, kun langanpäät oli jo napsittu poikki, eikä tuo nyt niin silmiinpistävän rumalle näytäkkään enää.



Kih, nämä on ihanat, vaikka itse sanonkin! Olen niin tyytyväinen. Voi kun kuvaajana toiminut avokkinikin olisi hieman paremmin suoriutunut :D Kaksi langanpäätäkin vain pääteltävänä, kun päättelin ne neuloessani. Olen saanut valmiiksi myös virkatun kappaverhon, mutta siitä tulee sitten juttua viikonloppuisin mökkireissun jälkeen, kun pääsen sen ikkunaan asentamaan ja kuvaamaan.

12 kommenttia:

  1. Super kauniit sukat! Hyvinhän nämä sopii kesäsukiksikin pitsireunan ja väriensä puolesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän ehkä paksut, mutta jos tämä kesä on normaali Suomen kesä, on näille varmasti käyttöä jo ennen talvea :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! :) Innostuksen näitten tekoon sain sinun tekemästä sukasta :D Kuvan kun näin, niin ei ku puikkoja ja lankoja kaivelee ja pääsi takaisin neulomisen makuun :)

      Poista
  3. Nuo ON ihanat ♥ Hyvä idea pidentää pitsireunuksella, taidan soveltaa niksiä omissakin neulomuksissani ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) On kyllä kivaa, että oman virheen pystyi korjaamaan tavalla, joka näyttää oikeastaan todella hyvälle ja sille, että se kuuluikin suunnitelmaan (siis pitsireunus) :D

      Poista
  4. Ihanat! Joku päivä minäkin vielä neulon tuollaiset, kunhan vaan saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitää vain löytää se inspiraatio ja minulle se oli värit :)

      Poista
  5. Uijui, tuo pitsireunus on oikein kiva. Hattua nostan kaikille ylipolvensukkien neulojille. Huh mikä homma.
    Jos vanhat merkit paikkaansa pitää, niin viimeistään Juhannuksena näille on käyttöä, kun on niin kylmä. Siihen ei ole kuin pari viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin itsekkin näitä aloittaessani, että menee todella kauan ennen kuin valmiiksi saan, mutta minusta oli jostain syystä älyttömän hauskaa aloittaa taas uusi, erivärinen raita ja katsoa milles se sukka sit näyttää ja nämä tosiaan valmistuivat alle viikossa :D

      Poista
  6. Aivan ihanat raitasukat! :) Milloinkahan sitä itekin sais aikaseksi ja just tuollaset yli polven menevät.. <3

    VastaaPoista
  7. RONOVIS RESORT CASINO CO (New Orleans, NY)
    RONOVIS RESORT CASINO CO is a 파주 출장마사지 100,000 square foot gaming facility located 거제 출장마사지 1 block away from New Orleans 양산 출장안마 and 안산 출장마사지 is conveniently located near the Convention 김제 출장샵 Center

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun varmasti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...