torstai 12. joulukuuta 2013

Viimeinen SNY-paketti

Eilen hain postista viimeisen SNY-paketin. Fiilikset ovat vähän haikeat, kun ihka ensimmäinen SNY-kierrokseni päättyy, mutta uskon osallistuvani vielä joku päivä taas tähän "tapahtumaan". Oli se sen verran mukavaa, kun sai vastaanottaa ihania paketteja ja sai myös lähettää niitä (ainakin omasta mielestäni ne oli ihania). Viimeinenkään saamani paketti ei tuottanut pettymystä!


Ja se paketti sisälsi:
  • tuolta alta pilkottava ihana Muumi-keittiöpyyhe
  • neulatyyny (olen päihkällyt pitkään, että tämmönen pitää saada!)
  • Muumipappa-piparkakkumuotti
  • Robert Pauligin suklaakahvia (en ole ikinä juonut mitään maustettuja kahveja, vaikka mieli on tehnyt. Nyt siihenkin sitten on tilaisuus!)
  • kaksi Dumle Smooth Cocoa -patukkaa
  • kaksi 50g kerää pinkkimustaa Regian 4-fädigiä
  • itse tehty kortti 

Tuo lanka on vyötteestä huolimatta Zoofaria. Olen ostanutkin tuota lankaa aikaisemmin, mutta sinipunaisena. Silloin olisin halunnut juuri tuota mustapinkkiä tai mustakeltaista, mutta niitä värejä ei enää kyseisen lankakaupan hyllyissä ollut. SNYni on siis selvästikkin lukenut/selaillut blogiani! :) Tässä kuussahan oli tarkoitus paljastaa omalle parilleen kuka on ja minun SNY:ni on Valokuvia elämästä ja eläimistä -blogin kirjoittaja Ria! :)

7 kommenttia:

  1. Onpas hieno paketti. Tuo suklaa-kahvi on hyvää. Hieman ehkä veikeän makuista, mutta tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla vielä keretty maistaa, mutta odotan kyllä kovasti millasta se on :)

      Poista
  2. Ihanan värine lanka! Tekis mieli itekin kokeilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun varmasti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...