lauantai 16. marraskuuta 2013

Karamelliä

Jonkin aikaa sitten sanoin, että kaikki joululahjasukat olisi valmiina tai ainakin aloitettuna. Mutta keksinpä sitten neuloa niitä vieläkin lisää. Mielessä oli söpöt sukat pienille siskoksille, ja kun edellisessä postauksessa esittelemäni värikkäät 7 veljestä langat osuivat tielleni, oli aivan mahdotonta olla neulomatta niitä! Koska pikkuneideillä ei kovin suuret jalat ole, ei niiden sukkien neulominenkaan suuri homma ole. Nyt sain valmiiksi toisen parin.


Pikkuneidin sukat
Ohje: perussukat nirkkoreunalla, koko 22
Lanka: Novita 7 Veljestä Polkka, karamelli (806), 52g
Puikot: 3,5 mm

Tuo lanka on niin ihanan väristä, että en halunnut ruveta kikkailemaan sukkaan mitään ylimääräistä, pitsiä tai palmikkoa. Halusin niihin kuitenkin jonkun tyttömäisen jujun, joten tuo nirkkoreunus sopi kuin nenä päähän. Tarkoituksella en aloittanut lankaa samasta kohtaa väriraporttia ja sekin tuo näihin lisähauskuutta. Sukat ei ensisilmäyksellä näytä parilta, mutta ovat sitä kumminkin. Langan väriraportti muutenkin oli yllättävän pitkä, joten säästin myös hieman lankaa. Sukista tuli mielestäni supersöpöt!


Tein sukkiin vahvistetun kantapään pitkästä aikaa ja poimin kantalapun reunasta silmukat eritavalla kuin aiemmin. Poimimani silmukka ei ollut se kerroksen alussa nostettu silmukka vaan vähän "syvemmältä" joku kieppi (en osaa selittää! :D). Sukkaan jäi pienet reiät, mutta ne eivät edes näy ellei tunge nenäänsä sukkaan kiinni, kuten kuvasta huomaa. Tähänkin edistykseen olen hyvin tyytyväinen ja vahvistetun kantapään kammo on vähän lieventynyt.

5 kommenttia:

  1. Pirteät sukat. Tuosta langasta miekii tikutin polvisukkia viime keväänä. Ja tykkäsin värityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirteät todellakin :) Tuli himo saada itellekkin tuosta langasta sukat! :)

      Poista
  2. ihanat sukat tuota lankaa olen minäkin katselut kaupan hylyssä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suosittelen ostamaan, jos tykkää väristä. Ja varsinkin näin syksyllä, näiden sukkien neulominen piristi kummasti :)

      Poista
  3. Hei, postia on tulossa (jos ei vielä ole saapunut) perjantaina kävin postiin jättämässä, kirjeenä tulee tämänkertainen muistaminen. Toivottavasti kirjeen sisältö ilahduttaa sinua. T:Sny:si

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ilahdun varmasti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...